maanantai 26. joulukuuta 2011

Jokirapu Skagen


Aatto vietettiin siskon anoppilassa notkuvan joulupöydän äärellä. Tarjolla oli ihania perinteisiä jouluruokia eikä perinteisiltä jouluövereiltäkään voinut välttyä. Jouluruokia on kiva syödä kerran vuodessa mutta ei sitten määräänsä enempää.
Joulupäivänä halusin tarjota dinnerillä jo ihan jotain muuta. Menu sisälsi jokirapu skagenit alkuruuaksi, perunagnocchit salviavoilla väliruuaksi, päälle paahdettua ankanrintaa karpalokastikkeella ja jälkkäriksi jouluinen pannacotta. Postailen ohjeita tänne pikkuhiljaa, mutta niistä perunagnoccheista ei sen enempää. Olen tehnyt niitä nyt kaksi kertaa ja molemmat epäonnistui. Ehkä joku päivä annan niille vielä kolmannen mahdollisuuden ja jos lopputulema on edelleen limaisen lötköt pallukat niin sitten saavat jäädä.

Skagenröra on tehty ihan perinteisellä ohjeella jossa korvasin vain katkaravut jokiravunpyrstöillä ja paahtoleivän sijaan käytin Rosalan limppua.  Ohjeesta riittää kuudelle leivälle.


TOAST SKAGEN JOKIRAVUILLA 

400 g jokiravunpyrstöjä liemessä
1 dl ranskankermaa
1 dl majoneesia
1 kovaksi keitetty kananmuna
silputtua tilliä (pieni nippu)
silputtua ruohosipulia (pieni nippu)
valkopippuria
(suolaa) 
paahtoleipää, Rosalan limppua tai muuta saaristolaisleipää
voita paistamiseen

Huuhtaise jokiravunpyrstöt kylmän veden alla ja valuta ne hyvin. Sekoita kulhossa ravut ja kaikki muut aineet hyvin keskenään. Tarkista suola ja lisää sitä jos tarpeen. Paista leipäviipaleet pannulla voissa, jäähdytä viipaleita hetki ennen kuin lisäät rapumössöä niiden päälle. Nauti heti.




5 kommenttia:

  1. olipa herkullinen menu! Itse en millään pääse noista perinteistä irti - jos en kyllä ole yrittänytkään....

    VastaaPoista
  2. Minä saan myös gnoccheista aikaan vaan jotain ihan hirveää moskaa. Vika ei siis voi olla meissä ;-)

    VastaaPoista
  3. @Nanna: perinteet on ihania ja niitä pitääkin vaalia. Meillä oli sattuneista syistä tänä vuonna vähän erilainen joulu, mutta ehkä ensi jouluna nautiskellaan taas jouluruokia ainakin Tapsanpäivään.

    @Suolaa&hunajaa: kiitos lohdutuksesta :)

    VastaaPoista
  4. Oih, maistuis varmaan mullekin...<3

    VastaaPoista