lauantai 29. joulukuuta 2012

Pecan pie


Olin pitkään mielinyt tehdä pekaanipähkinäpiirakkaa ja vain kerran sitä maistaneena en oikein edes tiennyt, miltä sen parhaimmillaan kuuluisi maistua. Nakitin itselleni joulupöydän pääruuan lisäksi myös jälkkärin ja jo logistiikankin puolesta piirakka tuntui hyvältä ajatukselta, helppo pakata ja kuljettaa, siispä oli hyvä syy vihdoinkin toteuttaa tämä pähkinäpiirakkahaave.

Tutkiskelin aikani amerikkalaisia pecan pie -ohjeita mutta kaikissa resepteissä tuntui olevan aivan valtavasti sokeria eri muodoissa, erilaisina siirappeina, fariineina, muscovadoina. Kaikkea paljon, enkä oikein tiennyt mistä päästä lähteä niitä määriä muokkaamaan, ettei vain olisi tullut paha piirakka. Kyllähän mä makeasta tykkään, mutta amerikkalaisia ohjeita muutaman kokeilleena se sokerin määrä on ollut liikaa meikäläisellekin. Löysin lopulta Maku -lehden sivulta hyvän oloisen reseptin jonka sokerimäärää oli tarkoituksella jo vähennetty suomalaiseen suuhun paremmin sopivaksi.

Pekaanipiirakka on tykkyä tavaraa ja melko täyttävää. Jouluruokien päälle tätä saattoi syödä pikkiriikkisen palasen, mutta seuraavana päivänä jääkaappikylmä piirakka maistui erityisen hyvältä. 
    



PEKAANIPÄHKINÄPIIRAKKA

 

Pohja
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1/4 tl suolaa
100 g voita
1 kananmuna

Täyte
75 g voita
1,5 dl fariinisokeria (vaihdoin muscovadosokeriin)
3 kananmunaa
1 dl vaahterasiirappia
1 dl siirappia
1,5 rkl rommia
1 rkl vehnäjauhoja
150 g pekaanipähkinöitä rouhittuna

Koristeeksi 150 g pekaanipähkinöitä


Tee pohja: siivilöi jauhot kulhoon. Lisää sokeri, suola ja kylmä voi paloina. Nypi seos murumaiseksi. Vatkaa munan rakenne rikki ja sekoita taikinaan. Laita taikina jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.

Kauli piirakkataikina jauhotetulla alustalla pyöreäksi ja nosta se kevyesti voideltuun piirakkavuokaan (∅ 26 cm). Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla reikiä ja esipaista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Laske sen jälkeen uunin lämpötila 175 asteeseen.

Tee täyte: vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi. Lisää munat yksitellen vatkaten. Lisää täytteeseen siirapit ja rommi. Sekoita jauhot pähkinärouheeseen ja kääntele seos täytteeseen. Kaada täyte esipaistetun piirakkapohjan päälle ja kypsennä noin 20 minuuttia, kunnes täyte on hieman hyytynyt.

Nosta piirakka uunista ja asettele kokonaiset pähkinät täytteen päälle nätisti. Jatka paistamista vielä 20 minuuttia. Peitä piirakka paiston loppuvaiheessa leivinpaperilla jos näyttää siltä, että pinta tummuu liikaa.

Tarjoa piirakka haaleana tai jääkaappikylmänä jätskin tai kermavaahdon kanssa.




keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Karkkipossua Farang style


Farang -ravintolan varmaan eniten puhuttanut annos sen olemassaolon aikana on ollut karkkipossu, ainakin mitä kaveripiiriäni ja blogistaniaa on ollut kuuleminen ja lukeminen. Enkä ihmettele yhtään, sillä sanat eivät tahdo riittää kuvailemaan kuinka hyvää se on. Olen käynyt ravintolassa kolme kertaa ja onnekseni possu on sisältynyt joka kerta syömääni menuun, jos ei olisi kuulunut, olisin tilannut sitä erillisen annoksen. Jos et vielä Farangissa ole visiteerannut ja kun sinne menet, et saa poistua ilman, että olet maistanut possua!

Ostin Farang -keittokirjan pari vuotta sitten heti kun se oli ilmestynyt. Kirja on ollut minulla yöpöydällä, olen sen ohjeita kuolaillut ennen nukkumaanmenoa ja nähnyt possu-unia. Mutta nyt vasta kokkasin kirjasta ensimmäisen kerran, tietenkin karkkipossua, joka on keikkunut to cook -listallani alusta saakka.
Tätä meillä syötiin jouluaattona kinkun sijaan. Eniten jänskätti järkkyykö isän maailma kun pöytään ei ilmestykään kinkku ja laatikot. Ei pillittänyt vaan tykkäsi oikein kovasti. Alkuruuat sentään olivat perinteisiä ihanuuksia, kaloja, mätiä jne.

Ohje on monivaiheinen, ei vaikea, mutta ottaa aikansa. Ja aineksia varten piipahdus etnokauppaan on paikallaan. Kävin Hakaniemen Vii-Voanista hakemassa soijat ja kerrankin löysin sieltä myös nipun tuoretta korianteria jossa oli paksut juuret mukana, joten sain niistä napsittua mehevän juuren haudutusliemeen. Jos et löydä korianterinjuurta, edes yrttipuskasta tai ne on liian ohuita, voit korvata sen Kulinaarimurulan tapaan korianterinsiemenillä. Cassiat oli Vii-Voanista loppu mutta sen korvasin kanelitangoilla. Kanelin määrän tarkistin Suolaa & Hunajasta.
Ketjap Manis on makeaa soijakastiketta joka minun suussani maistui tummalle siirapille. Jos sitä ei mistään löydy, korvaisin sen perussiirapilla ja lisäisin ehkä hyppysellisen suolaa liemeen.

Kopsasin alla olevan ohjeen suoraan Farang -kirjasta. Keitin ohjeen liemimäärässä 800 g kassleria, liemi riitti siihen oikein hyvin. Karkkikastiketta tulee mielestäni ohjeen määrillä aivan liikaa joten puolitin sen, siltikin sitä jäi yli.

Vaikkei possu nyt aivan Farangin tasolle yltänytkään, olin silti lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen. Liha oli kivan rapsakkaa ja todella mureaa, karkkikastikkeen makeutta taittoi hyvin riisiviinietikassa pyöritelty korianteri ja chili.
  

RAPEAA POSSUA JA KARAMELLIKASTIKETTA

 

500 g possun niskaa eli kassleria

Lihan haudutusliemi:
1 l vettä
1 valkosipulinkynsi
5 cm pala inkivääriä
1 korianterinjuuri (tai 1 rkl korianterinsiemeniä)
2 valkopippuria
10 cm cassian kuorta (tai 2 kanelitankoa)
4 tähtianista
1 dl sokeria
2 dl valkoviiniä
4 dl kevytsoijakastiketta (vähäsuolaisempi soija)
0,5 dl Ketjap Manis -soijakastiketta (makea soija)
1 dl osterikastiketta

Karamellikastike:
(määrät ovat kirjasta, itse tein puolet pienemmän satsin)
400 g palmusokeria
1 dl vettä
4 kpl tähtianista
10 cm cassian kuorta (tai 2 kanelitankoa)
2,5 dl lihan haudutuslientä

Lisäksi:
1 l kasviöljyä
2 rkl paahdettua rapeaa valkosipulia
4 rkl paahdettua rapeaa salottisipulia
2 punaista pitkää chilipaprikaa
3 rkl riisiviinietikkaa
1 dl korianterinlehtiä

Päivä 1

Kiehauta kaikki haudutusliemen aineet kattilassa kunnolla. Lisää kokonainen possun niska liemeen ja hauduta kattilassa hellalla miedolla lämmöllä, tai uunissa 160 asteessa 3-4 tuntia kunnes liha on pehmeää ja ylikypsää.

Nosta liha liemestä jäähtymään toiseen astiaan, laita kevyt paino päälle ja säilö liha viileässä seuraavaan päivään. 

Siivilöi liemi, jäähdytä ja ota tarvittava määrä kippoon seuraavaa päivää varten. Loppu kannattaa pakastaa tulevia keitoksia varten.

Päivä 2 

Aloita karamellin valmistuksella. Kuori hyytynyt rasva liemen päältä ja mittaa lientä kattilaan tarvittava määrä. Lisää tähtianis ja cassia, kiehauta ja laita sivuun odottamaan.

Mittaa toiseen kattilaan vesi ja palmusokeri ja aloita hiljalleen keittämään jotta sokeri sulaa. Kuumenna kunnes sokeri alkaa karamellisoitua, eli silloin sokeri tummuu ja se alkaa tuoksua paahtuneelta.

Lisää liemi karamellin joukkoon varovasti, käytä kantta suojana sillä sokeri saattaa roiskua ja se on tulikuumaa. Kiehauta seos jolloin se muuttuu paksuhkoksi karamelliksi. 

Paloittele possu kuutioiksi ja lämmitä kasviöljy 170 asteeseen. Friteeraa paloja öljyssä kunnes ne ovat kullanruskeita ja rapeita. Nosta possunpalat talouspaperin päälle, että ylimääräinen rasva imeytyy pois.

Yhdistä kulhossa possu, osa karamellista, viipaloidut chilit, korianteri ja molemmat paahdetut sipulit.

Itse jätin tarjoilusta paahdetut sipulit pois. Sekoitin silputun korianterin, chilin ja riisiviinietikan erillisessa kipossa, josta kukin sai ripotella sitä pöydässä possun päälle. Tämä sekoitus toimi oikein hyvin makean possun kanssa ja toi siihen sopivasti hapokkuutta. Lisäkkeenä oli vielä riisiä.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Suklaa-kahvikakku


Jossain vaiheessa 80-lukua äitini sai tämän kakun ohjeen käsiinsä ja sen jälkeen ei meidän perheessä ole vietetty rippijuhlaa, yo-juhlaa, joulua tai muutakaan tilaisuutta, etteikö tämä kaakku olisi löytänyt tiensä kahvipöytään.
Kakku kulkee meidän perheessä nimellä Koiviston kakku. Luulin nuorempana, silloin Koiviston vallan aikaan, että Tellervo olisi tämän kakun itse keksinyt, mistä muuten moinen nimi. Googlettamalla löysin pari ohjetta "Rouva Koiviston kakkuun", joten pidän kuvitelmastani edelleen kiinni.

Vein tämän ohjeen aikanaan mukanani Sveitsiin jossa vietin vuoden au-pairoimassa. Perheen äiti oli loistava ruuanlaittaja mutta leipomiseen hän löysi aina oikotien valmiista kakku- ja muffinsimixeistä. Perheen isä taas oli ollut töissä Mövenpickillä missä hän oli kehitellyt jäätelömakuja, ja tekipä hän ihan omiin nimiinsäkin yhden kauppoihin päätyneen, tolkuttoman hyvänmakuisen suklaajätskipuikon. Siinä perheessä kyllä näki miten miestä syö, kun joutuu analysoimaan jokaikisen suupalan, pilkkomaan sen mielessään raaka-aineisiin ja tunnistamaan jokaisen lisäaineen. Ankea kohtalo miehellä jolta on viety syömisen-, ja sitä myöten elämänilo. Mutta perhettä piristääkseni leivoin heille kerran Koiviston kakun. Herra meni tästä aivan sekaisin kun ei maistanutkaan kakusta lisäaineita ja tästä riemastuneena pyysivät mua leipomaan vuoroviikoin joko tätä taikka tiikerikakkua, ja korvapuusteja kerran kuussa. Ohjeet jätin heille lähtiessäni muistoksi.

Mutta tässä teille pieni pala meidän perheen kahvipöytäperinnettä. Ohjetta muutin vain pikakahvijauheen osalta, kun en sellaisia käytä, niin lorautin joukkoon tujauksen espressoa.

Tämän ohjeen myötä toivotan kaikille oikein rauhaisaa ja makoisaa Joulua!


KOIVISTON KAKKU

 

200 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
2 tl kaakaojauhetta (ei sokeroitua)
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl pikakahvijauhetta (tai 0,5 dl vahvaa jäähtynyttä kahvia)
1 dl maitoa
100 g tummaa suklaata hienoksi rouhittuna


Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi.

Lisää huoneenlämpöiset munat yksitellen ja vatkaa hyvin.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne joukkoon.

Lisää maito ja jos käytät oikeaa kahvia, lisää sekin tässä vaiheessa.

Sekoita viimeiseksi joukkoon rouhittu suklaa.

Kaada seos voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan, jos siis käytät vanhanaikaista kakkuvuokaa.
Paista 175 asteessa noin tunti.








maanantai 17. joulukuuta 2012

Helppoa kuin sinapin teko


Enpä tiennyt, että sinapin teko olisi niinkin helppoa kuin että laittaa vain aineet kattilaan, antaa kiehahtaa ja valmista on. Nytpä tiedän.
Mitään suurta intohimoa en ole koskaan tuntenut itsetehtyihin sinappeihin mutta kun näin Sillä Sipulilaisten eksoottisen mustaherukkasinapin ohjeen, niin päätin kokeilla ihan vaan på skoj. Hyvää tuli, voimakasta mutta silti sopivasti makeutta. Uskoisin, että maistuu mainiolta kinkun kanssa. Muutama kaveri saikin jo omat purkkinsa ja niin helppoa hommaa tämä oli, että taidatte pysyä sinapeissa tulevinakin jouluina.


MUSTAHERUKKASINAPPI

 

2 dl sinappijauhetta
1 dl sokeria
1 dl kuohukermaa
1 dl paseerattua mustaherukkaa (sain määrän 400 g pakasteherukoista)
2 kananmunaa
1 tl suolaa

Lopuksi:
1 rkl punaviinietikkaa
4 cl Finlandia Cranberrya (jonka korvasin Kirschillä)

Kypsennä ainekset kattilassa kunnes ensimmäinen kupla nousee pintaan. Ota pois liedeltä, lisää punaviinietikka ja alkoholi. Anna asettua hetki ja purkita.

torstai 13. joulukuuta 2012

Vettä ja lihapaloja


Sellainen on ollut mielikuvani karjalanpaistista. Kun ei ole sukua Itä-Suomessa niin olen selvästi jäänyt paitsi oikeasta makuelämyksestä. Eikä ole muistikuvaa, että tätä meillä kotonakaan juuri olisi valmistettu. Tänä syksynä olen muutamista blogeista saanut lukea oodeja karjalanpaistille ja viimeinen niitti oli Kulinaarimurulan älyttömän herkullisen kuuloinen ohje. Ja tämän paistin tehtyäni en voi kuin liittyä ihastelijoiden joukkoon.

Kolusin lähitienoon kaupat läpi etsien Jaanan ohjeen luisia lapoja mutta jouduin sitten "tyytymään" possun kassleriin ja naudan kulmapaistiin. Sain kuitenkin lohdutukseksi lihatiskin sedältä hienon ydinluun joka varmasti osaltaan maustoi paistiliemen niin herkulliseksi. Mutta tärkein pointti tässä on se, että vettä lorautetaan joukkoon vain juuri ja juuri nimeksi. Liha mehevöityy omissa juisseissaan ja haudutusajan tulee olla pitkä.
Kun paisti oli ollut uunissa tunnin kävin ihmettelemässä lihoista irronnutta nesteen määrää. Leipää kävin säännöllisin väliajoin dippaamassa ihanaan liemeen, ihan vain liementestausmielessä juu juu.
Kun 3,5 tuntia oli mennyt oli pakko päästä jo kimppuun, kaveriksi tein peruna-palsternakkamuusia. Liha oli jo tässä vaiheessa mureaa mutta annoin sen hautua vielä tunnin.
Oh dear! Minä ja kissat ollaan nyt syöty tätä kolmatta päivää ja tuntuu, että maku vain paranee ja paranee. Ja se, että maistuu myös mun nirppanenukissoille (ja mulle kolmatta päivää!!!) on tae siitä, että tämä on oikeasti hyvää!



KARJALANPAISTI


700 g possun kassleria
700 g naudan kulmapaistia
ydinluun pala (n. 5 cm)
iso sipuli
n. 15 kokonaista mustapippuria
pari laakerinlehteä
suolaa
0,5 dl vettä

Pilko huoneenlämpöiset lihat isohkoiksi paloiksi. Viipaloi sipuli.

Sulata pieni voinokare pannulla ja ruskista siinä lihapalat. Laita lihat sitten kerroksittain pataan sipuliviipaleiden ja mausteiden kanssa. Lorauta vettä pannulle, kuumenna ja kaada pataan lihojen päälle.

Kansi päälle ja uuniin, 150 astetta, 4-5 tuntia.
  

torstai 29. marraskuuta 2012

Retroa ja realitya


Tunti kahvakuulailua takana. Kädet tärisee. Jalat tärisee. Kaamea nälkä. Lunta tupruttaa ja tuuli käy naamaan niin, että hikitreenistä selvinneet viimeiset ripsivärin rippeet valuu pitkin poskia. Kalaruoka-deadline painaa päälle. Väsyttäis mutta pakko mennä kaupan kautta kotiin. Aivot lyö tyhjää kalahaasteen kanssa mutta päätän vain palasella lohta pelastaa tämän kuukauden, tietämättä edelleenkään mitä siitä tekisin. Paistan voissa ja postaan blogiin? Mahtavaa.
Kotona leikkaan lohipalan medaljongiksi ja paistan sen voissa. Kala hajoaa tuhannen peen päreiksi. Tosi noloa, en osaa paistaa lohimedaljonkiakaan nätiksi. Ruma sana tähän väliin. Pari ruisleivän palaa paahtumaan kun nälkä on jo sitä luokkaa, että voisin haukata omaa kättä. Mikäs se olikaan se retroleipä johon tulee paistettua kinkkuviipaletta, kananmunaa ja majoneesia. Kappelileipä? Tästähän voisi askarrella sellaisen oikein kauniin lohiversion joka taipuu kamerankin eteen kuvauksellisesti. Majoneesia ei ole mutta ranskankerman jämät löytyy. Sekaan kapriksia ja kastike on valmis. Paahdettujen leipien päälle salaattia ja lohimedaljonki palasina. Hei mä teenkin arzakin, vähänkö tulee nätti leipä! Elmukelmu on loppu. En teekään. Paistan sitten vaan kananmunan. Keltuainen hajoaa ja muna jämähtää pannuun kiinni. Ei o totta, en osaa paistaa kananmunaakaan!!! Kolme rumaa sanaa. Uusi yritys, eihän blogikuvaan mikään repaleinen muna kelpaa. Toinen yritys tuottaa ihan söpön tuloksen. Vähän tilliä ja ruohosipulia koristeeksi nuin, ja muna päälle. A vot. Kamera esiin. Kolme kuvaa ja akku loppuu. Viikonloppuna piti ladata mutta unohdin. Puhelimen akku sammui jo tunti sitten. No, näillä mennään, mä kuolen nälkään!
Onko tämä oikeasti näin hyvää vai onko mulla vain liian kova nälkä?
Marraskuun kalahaaste - check.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Tein sitä tänään!


Suhtaudun yleensä nuivasti ja vastareaktiolla kaikenlaiseen hypetykseen kuten esimerkiksi tämän syksyn pastailmiöön. En ollut sitä aiemmin maistanut, mutta kun juttua tästä ruuasta alkoi ryöpytä joka tuutista niin pikkuisen alkoi ärsyttää ja tuumin, ettei se nyt voi olla tuon kaiken hehkutuksen arvoista. Kavereilta saatu palaute oli myös ristiriitaista, pari tykkäsi, jotkut taas olivat sitä mieltä että paljon meteliä tyhjästä.

Näistä vastareaktioistani johtuen kiinnostun usein asioista vasta kun hype on ohi ja yleensä siinä vaiheessa juttu onkin jo so last season kaikille muille. Innostuin esimerkiksi macaronseista ja key lime piesta suunnilleen siinä vaiheessa kun kakkubloggareilla oli jo cakepopsit tikkujen nokissa. Mutta kun gourmand-kampaajanikin liittyi tämän pastan hehkutusjoukkoihin niin päätin antaa sille mahdollisuuden.
 
En omista Safkaa-kirjaa vaan napsin ohjeen Chicling-blogista josta se löytyykin Mr Avokadopastan itsensä postaamana. Kampaajani Mr T taas vinkkasi, että maustaminen on tässä todellakin kaiken a ja o tai muuten pastasta tulee liian pliisua, ja yrttejä saa sitten olla runsaasti. Tämä mielessäni maustoin pastan reilummalla kädellä, laitoin kaikkea vähän enemmän kuin ohjeessa.

Lopputulema oli helppotekoinen ja raikkaan makuinen pasta, mutta se taisi olla ylimääräisten yrttien ja chilin lisäyksen ansiota. Ja onhan tämä tietenkin tosi terveellinen pastaksi.
Tykkäsin joo, koska olen pastahullu, mutta ei tämä kuitenkaan yltänyt elämäni pastojen top kymppiin. Kannattaa kuitenkin testata, ennakkoluulottomasti, ihan itse.


THE AVOKADOPASTA 


ohje on neljälle

1 valkosipulinkynsi
puolikas punainen chili (ilman siemeniä)
1 lime
2 kypsää avokadoa
suolaa
mustapippuria
loraus oliiviöljyä
kourallinen basilikaa
kourallinen lehtipersiljaa (tai korianteria)
1 dl raastettua pecorinoa
1 dl raastettua parmesania

Kastikkeen voi tehdä suoraan tarjoilukulhoon jossa valmiin pastan vie pöytään.

Pilko valkosipuli ja chili hyvin hienoksi ja laita kulhoon. Purista sinne myös limen mehu.

Halkaise avokadot ja poista kivet. Kuutioi avokado kuoressaan ja kaavi sisus ruokalusikalla kulhoon.

Hienonna yrtit, raasta juustot ja lisää nekin kulhoon.

Mausta suolalla (sitä saa olla melko reippaasti), pippurilla ja lourauksella oliiviöljyä. Sekoita hyvin.

Keitä pasta ja ennen kuin valutat sen, ota keitinvettä talteen noin desin verran. Kaada loraus tätä vettä kastikkeen joukkoon ja sekoita sitten joukkoon pasta. Raasta päälle vielä vähän parmesania ja rouhaisu mustapippuria, tarjoile heti.

Ohjeen mukaan lehtipersiljan voi korvata tuoreella korianterilla ja olinkin kuullut, että sillä maustettuna pastasta tuli oikein hyvää. Käytin itse persiljaa mutta pastaa makustellessa tuumasin, että korianteri olisi saattanut sopia tähän jopa paremmin. Joten note to myself, jos joskus teen uudelleen niin korianteria kehiin.



sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Gambas al ajillo


En ole saanut mielestäni Lissabonissa Ramiro-ravintolassa syömiäni valkosipulishrimppejä. Yksi annos ei riittänyt vaan oli pakko tilata santsi joka vedettiin sekin viimeiseen pisaraan. Ja se viimeinen pisara kaavittiin lautasen pohjalta ihanalla öljyssä paahdetulla leivällä, miten voi leipäkin maistua niin älyttömän hyvälle?! Ramiron ravut olivat todella yksinkertaisia, ne oli vain paistettu suuren valkosipulimäärän kanssa voi-öljyssä, josta voin pystyi selvästi maistamaan.

Gambas al ajillo, valkosipulikatkaravut, on yleinen tapas Espanjan rannikolla ja Lissabonissakin niitä löytyi ravintoloiden ruokalistoilta. Todella helppo alkuruoka jonka voi maustaa pelkästään valkosipulilla, tulisemman ystävä lisää joukkoon myös chiliä. Ne voi liekittää konjakilla tai lisätä joukkoon maltillisemmin vähän valkkaria tai sitruunanmehua. Tärkeää on kuitenkin tarjota ravut tirisevän kuumana hyvän leivän kanssa, sillä kulhoa ei voi olla pyyhkimättä puhtaaksi pohjaa myöten.



GAMBAS AL AJILLO - VALKOSIPULIKATKARAVUT

 

pussillinen isoja katkaravunpyrstöjä "tail on" (löytyy ainakin pakasteena)
3-4 valkosipulinkynttä (vähintään)
punainen chili
ripaus paprikajauhetta
öljyä
voita
suolaa
tuoretta persiljaa


Kuivaa sulaneet katkaravunpyrstöt talouspaperilla. Pilko valkosipulit ja chili.

Kuumenna öljy ja voinokare pannulla. Öljyä saa olla sen verran, että ravut juuri ja juuri peittyvät.

Kuullota ensin hetki valkosipuleita ja chiliä voi-öljyssä ja lisää sitten ravunpyrstöt. Älä laita pannua liian täyteen vaan paista ravut mieluummin parissa erässä.

Paista rapuja öljyssä pari minuuttia. Liian pitkä kuumennus sitkistää ravut.

Lisää ripaus paprikajauhetta, suolaa, silputtu persilja ja tarjoile heti öljyineen päivineen.



Ja vielä pieni muistelo lokakuiselta Lissabonin matkalta. Yksi mieleenpainuvimmista nähtävyyksistä joissa visiteerasimme oli Sintran kaupunki, ja siellä Palácio da Pena, oikea satulinna!
Sintra sijaitsee Serran vuoriston rinteillä rotkojen ja vesilähteiden keskellä. Upeat maisemat ja Lissabonia vilpoisampi ilmasto teki siitä aikanaan Portugalin kuninkaiden suosituimman kesänviettopaikan. Sintra valittiin UNESCOn maailmanperintökohteeksi vuonna 1995 ja matkailijoita käy tuhansittain ympäri vuoden. Sinne pääsee helposti Lissabonista junalla, joita kulkee usein ja matka kestää 40 minuuttia. Sintran asemalta lähtee bussi joka vie ylös vanhaan kaupunkiin ja päänähtävyyksille, Palácio Nacional de Sintraan, Castelo de Mourosiin sekä Palácio da Penaan.


Palatsi sijaitsee Serra-vuoriston korkeimmalla huipulla ja se rakennettiin 1800-luvulla kuningatar Maria II:n puolisolle "taiteilijakuningas" Ferdinandille. Palatsi on tyylien sekamelska, nähtävissä on maurilaisia vaikutteita ja yhtä lailla mallia on otettu saksalaisista prinsessanlinnoista.



 
 





Palatsista tehtin museo tasavallaksi julistamisen myötä vuonna 1910 ja se säilytettiin samassa asussa kuin kuningasperheen asuessa siellä. Linnan sisällä ei saanut kuvata, se vähän harmitti sillä olisin halunnut ikuistaa erityisesti linnan samettiseinäiset vessat sekä mahtavan keittiön, jossa kuparipadat ja kapustat roikkuivat valtavien hellojen ympärillä.

Jos matkustat Lissaboniin niin yritä mahduttaa käynti ihanassa Sintrassa aikatauluusi!


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Mausteinen linssipata


Hyvä pataruoka syntyy mainiosti ilman lihaakin, sen totesin jälleen tänään kun kaivoin esille vuosia mukanani kulkeneen linssipadan ohjeen. Olen löytänyt tämän aikanaan Kauneus ja Terveys-lehdestä jossa se oli nimetty marokkolaiseksi linssipadaksi mutta en ole vuosien saatossa vielä hiffannut mikä kohta ruuassa olisi marokkolaista, mun tekemänä olkoon pelkkä linssipata. Olen pysytellyt suht uskollisena alkuperäiselle ohjeelle, lisään siihen ainoastaan ylimääräisenä mausteena kanelia, mutta tämä on helposti muokattavissa ja maustettavissa omien mieltymysten mukaan.

Tänään tosin tein siitä normaalia ruokaisampaa lisäämällä joukkoon pussillisen Quorn-kuutioita joita löysin vielä pakastimestani syksyisen esittelytilaisuuden jäljiltä. Quorn on myko- eli sieniproteiinista johdettu lihaton proteiinivalmiste jolla kerrotaan olevan paljon hyviä ominaisuuksia. Se on kasvissyöjille, ja kaikille terveellistä ruokavaliota noudattaville, hyvä proteiinin ja monien muiden ravintoaineiden lähde. Se ei sisällä kolesterolia ja rasvan ja kaloreiden määrä on myös hyvin alhainen. Suutuntuma on lähellä kanan koostumusta ja siksi hyvä ja helppo lihan korvike ruuanlaitossa, ja maultaan se on hyvin neutraali joten sitä voi maustaa mielensä mukaan. Quornia saa rouheena, kuutioina, nugetteina ja fileinä, toistaiseksi vielä vain K-ryhmän kauppojen pakastealtaista.

Mutta Quornilla tai ilman, tämä pata maistuu hyvälle, on ruokaisa ja täyttää varmasti paatuneimmankin lihansyöjän vatsan. Pupun ruokaa pitkin hampain odottava joutuu valitettavasti pettymään.


LINSSIPATA

 

5 porkkanaa
2 sipulia
4  valkosipulinkynttä
1/2 punainen chili
2 rkl oliiviöljyä
1/2 tl kardemummaa
1 kanelitanko
2 rkl chilikastiketta
1 tölkki tomaattimurskaa
2 dl punaisia linssejä
5 dl vettä tai kasvislientä
suolaa
1 purkki kikherneitä (käytin Pirkkaa jossa on 380 g vettä/230 g kikkejä) 
tuoretta korianteria
ranskankermaa tai maustamatonta jugurttia


Pilko sipulit ja porkkanat. Itse tykkään pilkkoa porkkanat melko pieniksi koska se lyhentää haudutusaikaa. Pilko myös chili.

Kuumenna öljy uuninkestävässä padassa. Kuullota kasviksia öljyssä muutama minuutti. Lisää mausteet, chilikastike, tomaattimurska, linssit ja vesi/kasvisliemi.

Laita pata uuniin 180 asteeseen. 20 minuutin jälkeen lisää kikherneet ja hauduta sitten pata kypsäksi. Kokonaisaika on 40 - 60 minuuttia riippuen porkkanoiden koosta, ne saavat jäädä vähän napakoiksi.

Laita tarjolle silputtua korianteria sekä ranskankermaa tai jugurttia joilla syöjät voivat maustaa omat annoksensa. Etenkin jos pata tuntuu liian tuliselta, pieni ranskankerma/jugurttinokare lieventää makua. Lisukkeena voit tarjota myös riisiä tai hyvää maalaisleipää mutta pata maistuu tällaisenaankin.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Täyteläinen lohichowder


Viime aikoina olen keitellyt keittoa keiton perään mutta minkäs teen kun ne vain maistuu niin hyvältä kylmällä säällä. Chowderit ovat jenkkilän itärannikolla tunnettuja paksuja keittoja joista kuuluisin lienee New England clam chowder, simpukoista, perunoista ja half and halfista (puolet maitoa, puolet kermaa) valmistettu, lähestulkoon muhennosmainen soppa. Toinen hyvin erilainen mutta yhtä tunnettu on Manhattan clam chowder joka taas tehdään tomaattiseen kirkkaaseen liemeen.

Tein chowderini mukaellen New Englandin versiota. Lueskelin netissä useita eri reseptejä ja lopputulos on monen chowderin summa. Simpukoiden sijaan käytin kuitenkin lohta sillä yhtäkkiä muistin erään kalahaasteen jonka itselleni olin heittänyt ja sittemmin unohtanut, ainakin lokakuun osalta. Tässä nyt vähän jälkijättöisesti mun lokakuun kalaruoka, ihanaa täyteläistä lohikeittoa lohdukkeeksi ja lämmikkeeksi viileisiin syksyn ja talven päiviin.


LOHICHOWDER

 

1 porkkana
pala juuriselleriä
1 salottisipuli
4 perunaa
2 rkl voita
2 rkl jauhoja
4 dl kasvis- tai kalalientä
5 dl täysmaitoa
2 dl herneitä, tölkistä tai pakasteena
350 g lohta
2 dl cheddar-juustoa
2 rkl silputtua persiljaa
suolaa ja mustapipuria

Kuutioi kasvikset pieniksi, selleriä saa olla määrällisesti yhtä paljon kuin porkkanaa.
Hienonna sipuli, raasta juusto ja kuutioi lohi.

Sulata voi kattilassa ja kuullota siinä selleriä, pokkanaa ja sipulia viitisen minuuttia.

Lisää jauho ja sekoita se hyvin kasvisten joukkoon. Kaada sitten joukkoon liemi ja perunakuutiot. Keitä noin 15 minuuttia kunnes kaikki juurekset ovat kypsiä.

Laita kattilaan herneet ja lohipalat ja hämmennä pari minuuttia.

Lisää lopuksi maito, juustoraaste ja persiljasilppu. Sekoittele, anna juuston sulaa ja maidon pulpahtaa pari kertaa. Mausta suolalla ja mustapippurilla.



perjantai 2. marraskuuta 2012

Hillua!

Vähän väärä sanavalinta, sillä oikeammin tässä valmistuu hilluke.

 

Meitä kokoontui eilen pieni bloggariryhmä Helsinki Food Companyn tiloihin kuulemaan lyhyttä oppimäärää Rajamäen 120-vuotisesta taipaleesta, ne etikat, you know. Sekä toteamaan, kuinka paljon paremmalta viinietikoiden ja balsamikastikkeiden uusi ilme näyttää päivitettynä tälle vuosituhannelle. Tuotteet löytyvät nykyisin hyllystä R-kirjaimen takaa.



Illan parasta antia oli kuitenkin pääsy köökin puolelle testailemaan Teresa Välimäen johdolla viinietikoiden toimivuutta hillokkeiden valmistuksessa. Siitä miten hillokkeet eroavat hilloista ei sen kummemmin illan aikana keskusteltu, mutta neiti etsivä tutki inerneettiä ja siellä kerrottiin, että hillokkeisiin käytetään vähemmän sokeria ja niissä on yleensä sattumat mukana, hilloissahan marjat ja hedelmät ovat lähestulkoon soseena, ja hillokkeet ovat rakenteeltaan usein löysempiä.
Eli ei suuria eroja havaittavissa.



Saimme ensin makustella neljää eri juustoa illan kokkausmenussa olevien hillokkeiden kanssa, jotka siis olivat aprikoosi-, kurpitsa- ja banaani-sitruunahilloke. Kun kuulin mitä viimeinen hilloke sisälsi, ensireaktioni oli pieni puistatus, mutta se osoittautuikin illan hitiksi! Banaani antoi makeuden joka toimii niin mahtavasti vahvojen juustojen makuparina, sitruuna taas toi riittävästi happoa ja vei pois liikaa imelyyttä. Kaikki hillokkeet olivat hyviä mutta tästä bansku-sitruunasta tuli mun, ja ilmeisesti monen muunkin, lemppari.


BANAANI-SITRUUNAHILLOKE

 

400 g banaania (3 isoa banaania)
200 g sitruunan hedelmälihaa (4-5 sitruunaa)
1 vaniljatanko
0,5 tl maustepippuria
0,5 tl kardemummaa
1 dl Rajamäen sitruuna-valkoviinietikkaa (tähän käy varmasti hyvin myös tavallinen valkoviinietikka)
(1 dl vettä)
ripaus suolaa
3 dl hillosokeria

Kuutioi banaani ja sitruunan hedelmäliha. Halkaise vaniljatanko ja raaputa sisältä siemenet.

Laita hedelmät ja vanilja (tanko + siemenet) kattilaan. Lisää viinietikka ja mausteet. Kiehauta ja keitä hiljalleen 20 minuuttia. Lisää vettä jos hilloke tuntuu kuivahkolta, me emme sitä lisänneet ollenkaan.

Lisää hillosokeri koko ajan sekoittaen ja keitä vielä 10 minuuttia.

Voit halutessasi sekoittaa hillokkeen tasaiseksi sauvasekoittimella.

Lusikoi hilloke puhtaisiin purkkeihin, jäähdytä ja säilytä jääkaapissa.





Kokeile banaani-sitruunahilloketta vuohen- tai lampaanmaidosta valmistettujen, pehmeiden ja kypsien juustojen kanssa. Tai paahtoleivällä voin ja maustamattoman tuorejuuston kanssa.


keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Pehmoinen mustajuurikeitto


Mustajuuri on vänkä juures. Sen maku on todella mieto mutta silti siitä syntyy taivaallista keittoa ja gratiinia. Mustajuurikeittoa olen tehnyt aikaisemmin tällä hyväksi todetulla ohjeella (500 g maa-artisokkia korvataan samalla määrällä mustajuuria). Nyt sain taas äidiltä nipun kotiplantaasin mustajuuria ja vaihtelun vuoksi halusin tehdä niistä ensin jotain ihan uutta, kunnes näin Jonnan maa-artisokkakeitto -postauksen. Mustajuurethan aivan huusivat pääsyä tuohon keittoon!

Jos ovat maa-artisokat kettumaisia kuorittavia niin eivät ole mustajuuretkaan mukavimmasta päästä.
Kuoriminen kannattaa tehdä lavuaarissa sanomalehden tai talouspaperin päällä, silloin kuoren palaset ei lentele ympäriinsä (mun käsittelyssä ne aina tuppaa lentelemään) ja käsiin kertakäyttöiset suojahanskat, jos sellaisia omistat. Nimittäin mustajuurta kuoriessa siitä erittyy tahmeaa nestettä joka tarttuu ja sotkee helposti, ja jota on vähän hankala pestä pois.
Kuoritut juuret tummuvat hyvin nopeasti joten ne kantsii heti laittaa kylmään (sitruuna)veteen.





MUSTAJUURIKEITTO

 

Keitosta riittää kahdelle, tai alkuruokakeittona neljälle.
Ohje on muokattu Suolaa & hunajan maa-artisokkakeitosta.


500 g mustajuuria
1 pieni salottisipuli
voinokare
2 dl kermaa
4 dl maitoa (varaa hiukan enemmän, jotta voit tarvittaessa ohentaa keittoa)
valkopippuria
suolaa

Kuullota pilkottu salottisipuli voissa kattilassa. Lisää pestyt, kuoritut ja pilkotut mustajuuret ja freesaile niitäkin hetki.

Lisää maito ja kerma, suola ja valkopippuri ja keitä mustajuuret kypsiksi.

Soseuta keitto sileäksi. Lisää tarvittaessa maitoa, jos keitto tuntuu liian paksulta.



Kivistössä tehtiin muuten mahtavaa sellerikeittoa, tätäkin pitää kokeilla!

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Uunissa paistettu camembert


Perjantai-iltana Gloria Blog Awardseissa palkittiin ensimmäistä kertaa suomalaisia ruoka- ja sisustusblogeja. Ruokablogien valiojoukosta ammattilaisraati valitsi maamme parhaaksi Chez Jasun ja Suomen kauneimman kruunun sai kutreilleen Vatsasekaisin kilinkolin. Onnittelurutistukset teille, olette voittonne ansainneet!
Juhlailta oli hauska, jatkot ehkäpä vielä hauskemmat mutta mahtavinta oli vihdoinkin tavata kasvoja tuttujen blogien takaa. Oli kiva nähdä teitä kaikkia!

Sunnuntai-ilta on mennyt huomattavasti tylsempää tuloslähetystä seuratessa. Eihän tällaista kestä ilman glögiä ja kunnon iltapalaa, vaikkapa vanhaa klassikkoa "uunijuustoa". Niin kevyttä ja terveellistä. En ole kovin haisulijuustojen ystävä ja hieman pahaa teki jääkaapin ovea raottaessa sieltä tuleva vahva camembertin lemahdus. Mutta uuni vei pahimman terän tuoksusta ja maku muuttui ihanan pehmeäksi. Juustohifistin mielestä varmaan pilasin tällä tavoin hienon juuston mutta minulle tämä maistui glögin kanssa.

UUNISSA PAISTETTU CAMEMBERT

 

Camembert-juusto lastukuoressa
3 valkosipulinkynttä
2 rkl valkoviiniä
pari timjaminoksaa
mustapippuria

Kuori ja leikkaa valkosipulinkynnet puoliksi. Kiehauta tilkka vettä ja laita kynnet noin minuutiksi kuumaan veteen. Näin ne eivät kärähdä uunissa paiston aikana (opin tämän Australian Masterchefista).
 
Poista juuston ympäriltä muovikääre ja aseta juusto takaisin lastukuoreensa.

Tee veitsellä reikiä juustoon ja asettele jokaiseen valkosipulinkynnen palanen.

Kaada viiniä juuston päälle ja varmista, että se imeytyy. Laita päälle vielä pari timjamin oksaa ja rouhaise vähän mustapippuria.

Paista uunissa 200 asteessa 15 minuuttia.

Dippaile hyvää maalaisleipää sulaan juustoon. Slurps.


maanantai 22. lokakuuta 2012

Äkta wallenbergare


Satuttiin maman kanssa syyskuussa ravintola Nokan pientilatorille jossa ensimmäisenä meitä oli vastaanottamassa Herrakunnan Lampaan tilalliset Vihdistä. He myyvät tilallaan omaa karitsaa ja lisäksi syksyisin kausituotteena vapaana temmeltäneen laidunvasikan lihaa. Vasikanliha on edelleen meillä melko harvinaista herkkua. Helsingissä sitä saa Stockalta ja välillä hallista, mutta muissa kaupoissa en juurikaan ole nähnyt, tilaamalla sekin varmaan onnistuisi. Vasikanliha on hyvää mutta muuta kuin onnellisen vasikan lihaa en suostu hankkimaan.

Päätimme kaksissa naisin äidin kanssa tilata yhteisen 10 kilon vassulajitelman jonka muutama viikko sitten kävimme Vihdistä hakemassa. Lajitelmassa oli paistilihoja, keittolihaa, entrecotea ja jauhelihaa. Tämän päälle mukaan lähti vielä kilon paketit ossobucoa. Että hyvissä lihoissa tässä nyt ollaan, viisi kiloa vasikanlihaa ja pian saan kokonaisen karitsan. Pakastimeni kiittää!

Olisipa mahtavaa tehdä jatkossakin kaikki lihaostokset suoraan pientuottajilta. Siinä näkee mistä liha on peräisin ja kuinka mukavien ihmisten hoivassa eläimet ovat saaneet kasvaa. Alkuun vähän pelkäsin joudunko katsomaan paikan päällä vasikkaa suoraan sen suloisiin silmiin jonka jälkeen ostan tämän sisaruksen pakattuna vakuumipusseihin. Onneksi näin ei käynyt, ja lampaatkin laiduntivat tarpeeksi kaukana etten päässyt niitä silittämään ja alkamaan kasvissyöjäksi.

Eilen kokkasin sitten ensimmäisen kilon tätä jauhelihaa ja miksipä muuksi kuin wallenbergin pihveiksi. Yritin etsiä netin syövereistä mahdollisimman aitoa wallenberggiohjetta mutta aidoiksi kehutaan yhtälailla pihvejä jotka maustetaan nelimausteella kuin niitä, jotka maustetaan pelkästään valkopippurilla. Aidoiksi ne tekee joka tapauksessa vasikanliha. Maustoin pihvini nelimausteella mutta kun sen nimistä mausteseosta ei enää kaupasta saa, sekoitin mausteet itse.

Kilosta jauhelihaa tein 16 piffiä, pakastin kiittää jälleen, mutta onneksi niitä on nyt varastossa kun wallenbergin himo taas yllättää. Ja sainpas vihdoinkin tämän pitkään to cook -listalla keikkuneen ruuan viivattua yli, hurraa!


WALLENBERGIN PIHVIT 


1 kg vasikan jauhelihaa
5 munankeltuaista
3 tl nelimaustetta: 2 osaa valkopippuria, 2 osaa muskottipähkinää, 1 osa maustepippuria, 1 osa neilikkaa, kaikki jauhettuna
(tai pelkästään valkopippuria)
suolaa
4 dl kuohukermaa
2-3 dl jauhettua eilisen päivän vaaleaa kuivahtanutta leipää
voita paistamiseen

Huomioi, että ainesten ja sekoitusastian tulee olla kylmiä koko valmistuksen ajan. Pihvien kuuluisi olla sisältä pehmeitä ja ilmavia joten sekoitin jauhelihamassan monitoimikoneessa, että liha hienontuisi entisestään. Mutta voit toki sekoittaa ainekset tavallisessa kulhossa keskenään. 

Sekoita jauhelihan joukkoon mausteet ja keltuaiset. 

Lisää kerma vähitellen hyvin sekoittaen. 

Muotoile massasta pyöreähköjä pulleita pihvejä ja paneroi ne leipäjauheessa.

Paista pihvejä pannulla voissa miedolla lämmöllä. Ja ihan reippaasti sitä voita niin saat rapsakan paistopinnan. Pihvi saa jäädä sisältä aavistuksen punertavaksi.

Tarjoile pihvit perunamuussin, herneiden ja puolukkasurvoksen kanssa, niin tekevät ruotsalaisetkin.


perjantai 19. lokakuuta 2012

Lisboa cidade maravilhosa!

Pikku piipahdus Lissabonin auringossa teki hyvää. Muistin kaupungin 20 vuoden takaiselta viime visiitiltä vähän takapajuisena hörhölänä mutta ne ajat olivat poissa. Kauneusleikkausta ei kaupunki vuosien saatossa ollut käynyt läpi ja hyvä niin. Lissabon on edelleen karun kaunis jossa enemmän ja vähemmän ränsistyneet rakennukset tönöttävät kauniiden huviloiden ja taidolla kaakeloitujen talojen rinnalla. Muutos näkyi enemmänkin ihmisissä, enää ei tuijotettu ihmetellen vierasta kieltä puhuvaa turistia, ja länsimaisemmassa katukuvassa. Hassua todeta tällä tavalla Manner-Euroopan läntisimmästä pääkaupungista.
Tässä vähän otoksia neljän päivän retkeltä, siispä näihin kuviin ja tunnelmiin...

Alfaman kattojen yllä


Näkymä hotellin partsilta, Marques de Pombalin aukio

Linjan 28 kyydissä näkee hyvin vanhaa kaupunkia ja kyyti oli paikoitellen vallan vauhdikasta

Pikkujäppinen varasti koko shown

Bairro Alto

Bairro Alto

Köysiratavaunu auttaa kun ei itse jaksa kiivetä

Kastanjoita

Kauniita seinäkaakelointeja


Kohtalokasta fadoa



Alfama

 

Ruokaa ja shoppailua

Cervejaria Ramiro
Av. Almirante Reis 1
Anthony Bourdain vieraili täällä Lissabon-jaksossaan. Pitkä jonotus kannatti sillä valkosipulilla höystetyt tirisevät shrimpit ja simpukat oli t-ö-r-k-e-e-n hyviä!

Killerishrimpit


Killerisimpukat



Vaniljamössöllä täytetyt pastel de natat, nam nam.

Grillatut sardiinit, nam nam.
Lisää shrimppejä, näitä olisi voinut syödä loputtomiin


(S)portviiniä joka välissä, että jaksaa.

Conserveira de Lisboa
Rua dos Bacalhoeiros 34 (Baixa)
Kalasäilykkeitä aina vuodesta 1930 asti, lattiasta kattoon.





Silva & Feijó
Rua dos Bacalhoeiros 117
Pieni soma puoti täynnä paikallisia herkkuja mm. juustoja, pateita, hilloja, Ginjinhaa (kirsikkalikööriä), kalasäilykkeitä.









Cafe Galeria House of Wonders
Largo de Misericordia (Cascais)
Taidetta, astioita, käsin maalattuja kaakeleita, sympaattinen kahvila ja ihana kattoterassi kahvitteluun.






  

Cascais