torstai 19. tammikuuta 2012

Pestokanaa ja vuohenjuustoa


Tästä annoksesta on kiittäminen keihäsurhoamme Tero Pitkämäkeä. Kaverini sai työnsä puolesta tehdä jutun ja haastatella Teroa. Juttu oli lähtenyt jossain vaiheessa ruokaraiteille ja Tero oli kertonut yhden bravuurinsa olevan pestokanaa vuohenjuustolla. Sain ilokseni valmistaa kanan ja kuvata sen juttua varten. En olisi pannut pahakseni vaikka olisin saanut kokkailla yhdessä Teron kanssa, mutta kaikkea ei voi saada.
Tuon näköinen kanasta tuli, nopea valmistaa ja hyvää se oli, kana kera vuohenjuuston toimii aina.

Itse tehty pesto on tietenkin parasta (ohje täällä) mutta valmis purkkipestokin käy.

PESTOKANAA VUOHENJUUSTOLLA

kanan rintafileitä
pestoa
vuohenjuustoa
pinjansiemeniä
juoksevaa hunajaa
öljyä paistamiseen

Paista kanafileisiin nopeasti kaunis pinta pannulla.
Levitä ruokalusikallinen pestoa fileen päälle ja laita fileet uuniin 200 asteeseen noin 10 minuutiksi.
Lisää päälle vuohenjuustokiekosta noin sentin paksuinen pala ja laita kanat vielä pariksi minuutiksi uuniin grillivastuksen alle. Voit myös paistaa juustoviipaleet pienessä määrässä öljyä kuumalla pannulla ja lisätä ne kypsien kanafileiden päälle.
Paahda pinjansiemeniä kuivalla paistinpannulla niin, että saavat vähän väriä, mutta varo polttamasta niitä. Ripottele siemeniä valmiiden kanafileiden päälle ja lisää myös pikkuisen hunajaa.

2 kommenttia:

  1. Jotenkin tämä ei vaikuta keihäsmiesten ruoka-annokselta, mutta tulipahan mielikuvat kerralla tuuletettua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin ihan samaa kun kuulin jutusta. Mutta tätä syödään varmaan vasta kun on tuntikausia heitetty keppiä ja kisakausi takana :)

      Poista