sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Mangochutney


Pääsiäisenä kokkailtiin kavereiden kanssa nyyttäriperiaatteella. Pojat avasi grillikauden ja siellä rillattiin karitsan filettä, toinen taho toi valkosipuliperunat, kolmas viinit, mulle nakitettiin alkupaloja ja mangochutney. Hieman ehkä meikäläisten pääsiäispöytään erikoinen lisuke mutta kerta pyydettiin niin tottahan mä sitten tein. Ja heitin sitten lisää vettä myllyyn ja tein siitä niin aasialaisen kuin pystyin, lähinnä valitsin ohjeen jo kotoa valmiiksi löytyvien aineiden takia.

Chutney oli aika hapanta tamarindin takia, kyllä se sopi näin perinteisen lampaankin kanssa mutta itse tarjoaisin sitä ehkä mieluummin aasialaisten ruokien, kanan tai possun kanssa.

Alla oleva ohje on kahdelle, tein sen kolminkertaisena ja lisäsin siihen palmusokeria pehmentämään hapokkuutta. Omaan makuuni se olisi ollut hyvää ilmankin, ajattelin sokerin lisäyksellä lähinnä muita syöjiä. Palmusokeri antaa mukavan karamellimaisen säväyksen.


MANGOCHUTNEY

1 rkl fariinisokeria (vaihdoin muscovadosokeriin)
1 tähtianis
5 kokonaista mustapippuria
1 punainen chili pilkottuna siemenineen tai ilman
4 kaffir-limen lehteä
5 dl vettä
45 g tamarindia
1 mango, kuorittuna ja pilkottuna n. 1 cm paloiksi
4 luumua, kuorittuna ja pilkottuna n. 1 cm paloiksi
(1,5 tl palmusokeria)

Laita fariinisokeri kattilaan keskilämmölle. Lisää tähtianis, pippurit, chili ja kaffir-limen lehdet joukkoon. Hämmennä koko ajan tehokkaasti.

Kun sokeri alkaa hieman karamellisoitua lisää vesi ja tamarindi ja sekoita hyvin. Anna kiehahtaa minuutti.

Siivilöi seos toiseen kattilaan, painele siivilän pohjaa hyvin niin että kaikki mahdollinen seoksesta irtoaa läpi. Siivilään jääneen mössön voit hävittää.

Lisää jäljelle jääneeseen liemeen mangon ja luumun palat ja halutessasi palmusokeri. Anna kiehua, ohjeen mukaan noin 15 minuuttia kunnes jäljellä on paksu chutney. Käytännössä lientä oli aika paljon ja annoin sen kiehua lähemmäs puoli tuntia. Kauhoin osan liemestä pois ja pyöräytin chutneyn vielä pottusurvimella niin että osa hedelmistä muussaantui ja osa jäi paloiksi.

Jäähdytä ja tarjoile liharuuan lisukkeena.









10 kommenttia:

  1. Täällä alkaa grillikausi vappuna ja olen päättänyt että valmistan tätä chutneytä avajaisiin. Mango on muutenkin ollut mun suosikkeja viime aikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti chutney maistuu!
      Huomasin ohjeessani pikku virheen, lisäsin tosiaan reilun ruokalusikallisen palmusokeria mutta siihen mun kolminkertaiseen annokseen, tähän pienempään kannattaa aloitta lisäämällä vaikka teelusikallinen. Ohje on nyt korjattu.

      Poista
    2. Selvä pyy! Oon tarkkana sen sokerin kanssa.

      Poista
  2. Nam. Sain juuri tomaattichutneyta vuohenjuuston kanssa, ehkä tätäkin voisi yhdistää myös juustoihin.

    VastaaPoista
  3. Tosiaan, aasialaisen possun kanssa olisi varmasti hyvä kombo! Voisikohan kuvitella käyttävänsä säilykemangoa, niin saisi varmasti kypsää hedelmää...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin hyvinkin kuvitella tekeväni sokeroimattomasta tölkkimangosta. Keittoaika varmaan lyhenisi koska tölkkimangot on pehmeämpiä kuin meikäläisten kaupoista saatavat esikypsytetyt tuoreet hetelmät.

      Poista
  4. Pitää kokeilla joskus tehdä chatneyta.
    Anna, mukava oloa tavata!

    VastaaPoista
  5. Oli mukavaa tutustella tänään! Blogisi näyttää herkulliselle joten jatkan lukemista :)
    Niin ja juuri Bangkokista palanneena kyllä "vihreänä" katselin kuvia...aah kun raaskis joskus!

    VastaaPoista
  6. Heleen ja Terhi: niin oli, kiitos samoin! Jatketaan puolin ja toisin kuvaustaitojen kehityksen seuraamista :)

    VastaaPoista