sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Juuressipsit


Monissa ruokalehdissä on viime aikoina ollut nähtävissä juuressipsiohjeita. Onhan ne miljoona kertaa terveellisempiä kuin kaupan pottulastut, riippuen tietenkin miten ne valmistaa. On ohjeita joissa lastut uppopaistetaan ja sitten on ohjeita, joissa sipsit syntyvät uunin kautta. Itse päädyin kokeilemaan jälkimmäistä.
Paistoaikaosviittaa otin täältä josta löytyy myös kivoja maustamisvinkkejä erilaisille sipseille. Omani maustoin hyvin perinteisesti. Kahdesta punajuuresta ja porkkanasta ei isoa määrää tullut. Tarkoitus oli säästää ne illan telkuntöllötykseen mutta tuossa ne hupenee samaa vauhtia kuin kirjoitan tätä. Pianhan alkaa Anthony Bourdainin No Reservations Suomi-jakso. Olen jonkun pätkän siitä jo nähnyt ja vähän mixatuin fiilarein sitä odotan, toivottavasti syövät myös hyvää ruokaa ja osaavat käyttäytyä ne ihmiset, eikä pelkkää snagarisafkaa kossulla, nih. Jos liikaa menee ördäilyksi niin käännän kanavaa Junior Masterchefin puolelle. Ihania ne kaikki tenavat mutta luulen, että olen vähän pihkassa Johannekseen ♥

Mutta näin ne sipsit siis tein:

JUURESSIPSIT

 

punajuuria ja porkkanoita (tai perunaa, palsternakkaa, bataattia...)
oliiviöljyä punajuurille
avocado zest -öljyä porkkanoille (sitä sitruunalla maustettua)
suolaa
ruohosipulia


Pese ja kuori juurekset ja viipaloi lastuiksi joko mandoliinilla tai juustohöylällä.

Levitä lastut leivinpaperin päälle uunipellille. Pirskottele öljyä päälle. Käytin sutia apuna ja levittelin sillä kevyesti öljyä joka lastulle. 

Ripottele suolaa lastuille. Punajuurien päälle laitoin myös ruohosipulisilppua.

Paista uunissa 125 asteessa noin tunti. Käännä lastut paiston puolivälissä.

Nosta valmiit sipsit talouspaperin päälle kuivahtamaan ja viilenemään.


Katsasta myös omatekemät omppusipsit.


15 kommenttia:

  1. Ihana resepti ja kuva!! Täytyy ehottomasti kokeilla.

    Minä laitoin suosiolla Suomi-jakson tallenukseen, ensin junnut ja sitten omassa rauhassa tuo jakso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä laitoin nauhotukseen molemmat siltä varalta etten osaa päättää :D

      Poista
  2. Juuressipsit on niin maukkaita :) oma suosikkini on palsternakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli palsternakasta sitten seuraavaksi!

      Poista
  3. Mulla kun on kuivuri niin kaikenlaisia sipsejä tuleekin aina välilä tehtyä:) Punajuuresta saakin mielettömän ihania sipsejä:)
    Se Bourdainin Suomi-jakso on aika mainio;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipsit oli kyllä äärettömän hyviä, pakko testailla tässä syksyn aikana erilaisia ja etenkin noita palsternakkaisia joita Jonna ja Annemi kehuu.
      Ei voinut kuin nauraa sille Suomi-jaksolle :)

      Poista
  4. Johannes on niin ihana. Aikuisten ohjelmissa kukaan ei valitse toisen tiimin kapteenia sillä perusteella, että tulisi mahdollisimman tasaväkinen kamppailu. Mikä ihanuus tämä reilun pelin kannattaja!

    Suosittelen Annemin tavoin palsternakkaa, sen makeus toimii ihanasti kuivattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelen kyllä noiden natiaisten ruokatietämystä, miten ne voi tietää amuse boucheista sun muusta? Ja se mieletön into ruuanlaittoon, aivan täti-ihminen liikuttuu.

      Poista
  5. Juuressipsit on ihanaa kamaa, mutta olen laiska ja ostan aina valmiina...

    Junnut on kyllä aivan älyttömän taitavia, hakkaavat monet aikuiset tiedoillaan ja taidoillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt nostamaan hyvä vaimo/äiti -pisteitä ja teetkin seuraavan kerran itse. Paitsi ei sun tartte kun olet jo täydellinen.

      Poista
  6. Minun pitää kanssa heti kokeilla tuollaisia hyviä sipsei, kun kerran melkein kaikki muutkin niitä jo syö!

    Bourdainissa oli parasta Moskova-baari, mustalaiset, nakkikioskin lypsykohtaus ja kun sillä yhdellä tytöllä oli Tarotin t-paita :-) Mutta sitten kun Yaffa innostui selittämään, niin kyllä aina välillä ihmettelin, että mikä Suomi tämä oikein on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiivistit mun mielipiteen ohjelmasta täysin. Lievä naamapalmu-reaktio tosin tuli kun huomasin sen paidan.

      Poista
  7. Näitä tuli itsekkin tehtyä viikko sitten Glorian innoittamana ja myös uunissa. Jostain syystä friteeraus kuuluu ei nyt inhokki, mutta vähiten miellyttäviin keittiöhommiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Friteeraus ei kuulu lempikeittiöpuuhiini myöskään, onneksi näistä sipseistä ainakin tulee ihan rapsakoita myös uunissa.

      Poista
  8. Bright reds, mixed with rich browns or beautiful
    soft greens coupled with deeper shades of emerald green or even beautiful butterscotch
    yellows are perfect options if you need just a pop of color.
    As jewelries, these were not only used for ornamentation but as
    status symbols, and many elaborate pieces were made to showcase it.
    A pearl collar generally contains 2 or more strands (often 3 or more) and
    sits right in the middle of your neck.

    My web blog joboloco.com

    VastaaPoista