sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Uunissa paistettu camembert


Perjantai-iltana Gloria Blog Awardseissa palkittiin ensimmäistä kertaa suomalaisia ruoka- ja sisustusblogeja. Ruokablogien valiojoukosta ammattilaisraati valitsi maamme parhaaksi Chez Jasun ja Suomen kauneimman kruunun sai kutreilleen Vatsasekaisin kilinkolin. Onnittelurutistukset teille, olette voittonne ansainneet!
Juhlailta oli hauska, jatkot ehkäpä vielä hauskemmat mutta mahtavinta oli vihdoinkin tavata kasvoja tuttujen blogien takaa. Oli kiva nähdä teitä kaikkia!

Sunnuntai-ilta on mennyt huomattavasti tylsempää tuloslähetystä seuratessa. Eihän tällaista kestä ilman glögiä ja kunnon iltapalaa, vaikkapa vanhaa klassikkoa "uunijuustoa". Niin kevyttä ja terveellistä. En ole kovin haisulijuustojen ystävä ja hieman pahaa teki jääkaapin ovea raottaessa sieltä tuleva vahva camembertin lemahdus. Mutta uuni vei pahimman terän tuoksusta ja maku muuttui ihanan pehmeäksi. Juustohifistin mielestä varmaan pilasin tällä tavoin hienon juuston mutta minulle tämä maistui glögin kanssa.

UUNISSA PAISTETTU CAMEMBERT

 

Camembert-juusto lastukuoressa
3 valkosipulinkynttä
2 rkl valkoviiniä
pari timjaminoksaa
mustapippuria

Kuori ja leikkaa valkosipulinkynnet puoliksi. Kiehauta tilkka vettä ja laita kynnet noin minuutiksi kuumaan veteen. Näin ne eivät kärähdä uunissa paiston aikana (opin tämän Australian Masterchefista).
 
Poista juuston ympäriltä muovikääre ja aseta juusto takaisin lastukuoreensa.

Tee veitsellä reikiä juustoon ja asettele jokaiseen valkosipulinkynnen palanen.

Kaada viiniä juuston päälle ja varmista, että se imeytyy. Laita päälle vielä pari timjamin oksaa ja rouhaise vähän mustapippuria.

Paista uunissa 200 asteessa 15 minuuttia.

Dippaile hyvää maalaisleipää sulaan juustoon. Slurps.


24 kommenttia:

  1. Katsoin tuon samaisen Masterchefin ja kirjoitin myös reseptin talteen. Meinaan myös kokeilla./ Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Masterchefistä minäkin tämän bongasin ja pitkästä aikaa tein. Passaa hyvin syötäväksi kylminä talvi-iltoina.

      Poista
  2. Uunijuusto on suurta herkkuani! nam, tulee ihan mieleen vaihtoaika Saksassa, siellä herkuteltiin aika usein tällä :)

    annemi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksassahan tämä osataan, siellä tapaa usein jälkiruokalistalla "gebackener camembertia", sitä friteerattua versiota jota syödään hillon kanssa. Ei huono sekään.

      Poista
  3. En tiedä, olenko ihan juustohifisti vaikka juustoista kovasti tykkkäänkin... tuohan on klassinen tapa laittaa Vacherin Mont-d’Or, joita ainakaan tänne maakuntaan ei eksy. Camembert on varmasti hyvä "korvike" ranskalaisten ja sveitsiläisten talviherkulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin itsekin ostanut jotain muuta juustoa mutta peruskaupan perusjuustohyllyltä ei löytynyt muuta kuin peruscamemberttia. Tämä on tosiaan alppimaiden herkkua, Sveitsissä aikanaan aupair-mamani tätä usein laittoi.

      Poista
  4. Oooh tuon täytyy olla taivaallista! Juurikin sopivan kevyt ja tervellinen iltapala tylsään vaali-iltaan... ;)

    Nähdään tänään illalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jeps tänään otetaan pienet maanantaipörinät :D

      Poista
  5. Mä olen joskus kokeillut, mutta "mun" ohjeessa oli mukana hunajaa. Niin tai näin, hyvää joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih hunaja oliskin kiva lisä! Seuraavalla kerralla muistan tämän.

      Poista
    2. Mä kun tykkään aivan erityisesti suolaisen ja makean yhdistelmästä, niin toimi.

      Poista
  6. Tätä on ihan pakko kokeilla! Lainaan sinua myös kommentissa: slurps!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sitä paremmin voi kuvailla :)
      Täytyy tehdä kohtapuoliin uudestaan kun alkoi houkuttaa tuo Riitan hunajavinkki.

      Poista
  7. Oo - en ole ikänään moista edes maistanut, mutta kuulostaa niin hyvältä, että on pakko joskus testata. Tää sun blogi toimii mulla inspiraationa silloin kun joskus tulee sellainen fiilinki, että haluaa tehdä muutakin kuin nakkikeittoa tai makrulaatikkoa. :) Etenkin se maa-artisokkakeitto oli ihanaa vaihtelua lapsiperheen ruokalistaan ja päätyi kestorotaatioon.
    /N

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenhän mun blogi on täyttänyt tehtävänsä jos sinä tästä inspiroidut edes jollain tasolla. Ja toivottavasti löytyy poikasillekin uusia maistuvia makuja. Nakkikeiton ja makrulootan lisäksi teet kyllä hyvää kaalisoppaa ;)

      Poista
  8. Oooh,tuo on niin hyvää,etenkin se kunnolla sulanut sisus.En ole koskaan itse tehnyt,mutta olen syönyt tuttujeni luona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan se sulanut sisus, ihanata!

      Poista
  9. Mikä pro-vinkki noihin valkosipuleihin. Ja kiitos viimeisestä, oli taas mahtavaa, mutta milloin ei olisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kynä sauhuten kirjotellut kaikenlaisia vinkkejä ylös masterclasseilta, opettavaisin ohjelma ikinä :)

      Onneksi näitä uusintanäkemisiä löytyy jo kalenterissa, siis niin mahtavaa!

      Poista
  10. Jos ensi jouluna saan taas lahjaksi juustokorin ja sieltä löytyy cammberttia, niin teke kyllä tätä! Hyvän näköistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän peukkuja, että juustokori tulee ja camemberttia kans. Tykkäisit varmasti!

      Poista
  11. Tätä on jo pitänyt pitkään tehdä. Herkullisen näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii tosi hyvin kylmiin pimeisiin iltoihin.

      Poista
  12. Ja tätä herkkua saa myös syödä raskaana, kun kerran on noin kauan uunissa! Jesss, tän odottavan äidin tuleva joulu on pelastettu :D

    VastaaPoista