torstai 23. elokuuta 2012

Fenkoli-mascarponerisotto


Fanitan kovasti risottoja ja fanitan myös salaattifenkolia. Fenkolia syön useimmiten sellaisenaan salaatin joukossa jonne se antaa kivaa anismaista makua. Mutta siitä saa aikaiseksi myös aikas ihanan risoton.
Viimeisimmässä Glorian ruoka & viini -lehdessä oli ohje fenkolirisottoon jota oli pehmennetty mascarponella. Samanlaisella ohjeella olen tehnyt fenkolirisottoa ennenkin, ilman mascarponea tosin, olen lisännyt risoton joukkoon vain lirauksen sitruunamehua. Mutta mascarpone pyöristi makua nyt mukavasti ja tällainen herkkuversio sopii hyvin vaikka illalliselle alkuruuaksi tai lisänä paistetun kalan kanssa. Tänään se juhlisti mun arkista torstai-iltaa ihan sellaisenaan.

Ohje on kopsattu suoraan GRV:stä ja siitä tulee neljä annosta.


FENKOLI-MASCARPONERISOTTO

  
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 keskikokoinen fenkoli
3 rkl oliiviöljyä
150 g risottoriisiä
2 dl valkoviiniä
n. 7 1/2 dl kuumaa kasvislientä

2 dl vastaraastettua parmesaania

1/2 tl valko- tai mustapippuria myllystä
n. 2 rkl mascarponea
1 dl hienonnettua tilliä tai ruohosipulia (käytin näiden sijaan fenkolin tupsut)


Kuori ja hienonna sipulit. Viipaloi fenkoli ohuenohuiksi viipaleiksi.

Kuullota sipuli-fenkolisilppua pannussa keskilämmöllä öljyssä muutama minuutti.

Lisää riisi ja kuullota sitä kunnes riisi muuttuu hieman läpikuultavaksi.

Kaada huoneenlämpöinen valkoviini pannuun. Sekoittele ja lisää pannuun kauhallinen kuumaa kasvislientä, kun valkoviini on lähes kokonaan imeytynyt.

Jatka sekoittamista ja kasvisliemen lisäämistä. Lisää seuraava kauhallinen lientä vasta, kun edellinen on melkein kokonaan imeytynyt riisiin. Jatka, kunnes riisi on al dente (kaikkea kasvislientä ei välttämättä tarvita).

Sekoita joukkoon parmesaani, pippuri ja yrtit. Viimeistele mascarponella.

Mascarpone pehmentää makua niin paljon ettei suola ollut oikein tasapainossa ilman pientä lisäystä. Ja mielestäni se liraus sitruunamehua sopisi tähänkin paremmin kuin hyvin, täytyy muistaa ensi kerralla. Mutta ihana risotto tuli!

maanantai 20. elokuuta 2012

Omatekemä mysli ja kuivatut mansikat


Mysli ei kuulu mun perusaamupalaan vaan innostun siitä aina hetkittäin. Ja silloin kun innostun ostan valmista kaupan mysliä, syön sitä jonkin aikaa ja vuoden päästä löydän kaapin perältä puoliksi syötyjä myslipussukoita. Blogimaailmasta löysin ja ihastuin näihin herkun näköisiin mysleihin ja hokasin etten ole tehnyt sitä itse vuosikausiin, tuskin edes tämän vuosituhannen puolella. Ja nyt kun tein niin onhan se taas kerran todettava, että omatekemä vaan maistuu tosi hyvälle ja kun sisällöstä voi vielä päättää aivan itse.

Olin jo aikoja sitten korvamerkinnyt Nigella Lawsonin Feast -kirjasta granolareseptin ja nyt oli aika kaivaa ohje esiin. Tein myslin muuten ohjetta noudattaen, mutta makean määrää vähensin aika reippaasti. Ohje on alunperin Jenkeistä joten ei ihmekään että se sisälsi paljon erilaisia sokereita. Halusin lisätä omaani kuivattua papaijaa joka on makoisaa kuin karkki, joten myslistä olisi tullut aivan liian äitelää, uskoisin ainakin, minulle se maistui vähemmällä sokerilla oikein hyvin.


MYSLI


450 g kaurahiutaleita
120 g auringonkukansiemeniä
120 g seesaminsiemeniä
175 g omenasosetta
2 tl kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
4 rkl juoksevaa hunajaa
250 g manteleita
1 tl suolaa
2 rkl auringonkukkaöljyä
(ohje sisälsi vielä nämä jotka jätin pois:
120 g riisisiirappia
100 g fariinisokeria)

lisäksi kuivattua papaijaa ja mansikkaa (tai mitä mieli tekee, vaikka rusinoita)


Sekoita kaikki muut aineet paitsi kuivatut hedelmät/marjat isossa kulhossa hyvin sekaisin.

Levitä mysli kahdelle leivinpaperilla päällystetylle uunipellille tasaisesti.

Paista 150-asteessa kiertoilmassa noin 40 minuuttia, sekoita paiston puolivälissä että mysli paahtuu kauttaaltaan.

Jäähdytä mysli ja sekoita sitten kuivatut hedelmät joukkoon. Säilytä ilmatiiviissä astiassa.


 

KUIVATUT MANSIKAT

 

Kuivatut mansikat näyttivät niin kivoilta kaveriblogien mysleissä että päätin kokeilla niiden kuivatusta kotioloissa. Tein ensin pienen testierän jonka laitoin tavalliseen uunilämpöön, en kiertoilmaan, ja tulos ei ollut oikein mairitteleva. Mansikoista tuli liian tahmaisia.
Toisella kertaa käytin kiertoilmaa ja mansikoista tuli kuivia ja rapsakoita. Suosittelen siis ehdottomasti kiertoilman käyttöä. Kuivurissa onnistuisi varmaan myös hyvin mutta sellaista en omista.



Viipaloi mansikat uunipellille leivinpaperin päälle. Laita uuniin kiertoilmaan 50-asteeseen ja luukun väliin puinen kapusta sillä luukun tulee olla raollaan koko kuivatuksen ajan. Anna mansikoiden olla uunissa 10 tuntia, käännä puolessa välissä että kuivuvat hyvin kummaltakin puolelta. Ne tuntuvat jäävän leivinpaperiin kiinni mutta vähän veitsellä avittamalla irtoavat hyvin. Anna jäähtyä vielä muutama tunti uunista oton jälkeen. Säilytä valolta suojattuna paperipussissa tai lasipurkissa huoneenlämmössä.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Kesäkurpitsapitsa


Järkyttävän kesäkeittokokemuksen jälkeen lohduttauduin vaihteeksi hyvällä ruualla. Olin jo aikaisemmin selannut kuola valuen näitä 52 weeks of deliciousness -blogin pizzakuvia ja niistä, sekä Kivistön pizzasta inspiroituneena päätin päällystää omani pelkästään kesäkurpitsalla ja puhvelimozzarellalla. Ei tomaattikastikkeessa mitään vikaa ole, mutta se ei nyt vain sopinut tähän ajatukseen.

Täydellistä pizzapohjaohjetta olen metsästänyt jo vuosia ja sellainen piti olla, ainakin nimensä mukaan, Olivian Täydellinen ohje -kirjassa. Pohjasta tuli ihan hyvä mutta sen täydellisen metsästys jatkukoon. Tai sitten mun pitää vihdoin hankkia se pizzakivi.

KESÄKURPITSAPIZZA


Pohja:
1,5 dl vettä
15 g hiivaa
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa
3 dl durumvehnäjauhoja
3 rkl oliiviöljyä

Täyte:
2 pientä kesäkurpitsaa
pallo (bufala)mozzarellaa
3 sardellifilettä
valkosipulin kynsi
tuore timjaminoksa
öljyä
suolaa

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja sokeri.
Lisää jauhoja pikkuhiljaa koko ajan vaivaten ja lopuksi oliiviöljy. 
Alusta taikinaa 10 minuuttia kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa kulhosta ja käsistä. Taikinan pitää kuitenkin tuntua painettaessa pehmeältä.
Peitä kulho liinalla ja nosta lämpimään vedottomaan paikkaan kohoamaan 40-50 minuutiksi.

Taikinan kohotessa valmistele täyte. Pilko kesäkurpitsat noin puolen sentin viipaleiksi.
Kuumenna paistinpannulla öljy halkaistun valkosipulinkynnen ja timjaminoksan kanssa, ne antavat öljylle mukavasti makua. Ruskista kurpitsaviipaleita kevyesti molemmin puolin, ripottele suolaa päälle ja nosta ne sitten talouspaperin päälle kuivahtamaan.

Painele kohonneesta taikinapallosta ilmakuplat. Kauli taikina noin puolen sentin paksuiseksi pyöreäksi pohjaksi. Sivele öljyä foliolle, nosta pohja sen päälle ja vedä folio uunipellille.
(Tai tee niin kuin minä: laita uunipellille leivinpaperi, levitä paperille öljyä ja painele taikina sille käsin.)

Paloittele sardellifileet pienemmiksi paloiksi ja levittele pohjalle.
Levitä sitten kesäkurpitsaviipaleet ja mozzarella. Juusto leviää joten sitä ei kannata laittaa aivan reunoille.

Paista 250-asteisessa uunissa 10-12 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja pizzan reunat ruskistuneet. 


Tässä ollaan matkalla uuniin, on siinä päällä pari kurpitsankukkastakin:


Tuli hyvä pizza mutta ne sardellit on tässä aika ehdottomat sillä ne tuovat suolaisuutta, ei kalan makua, muuten melko makeaan pizzaan.

Sardelleja ei pidä sekoittaa meikäläisten anjoviksiin vaikka joissain maissa sitäkin nimeä käytetään. Niitä myydään pienissä lasisissa purkeissa vähän paremmissa ruokakaupoissa, tulevat yleensä Italiasta tai Espanjasta ja purkin kyljessä lukee acciughe tai alice. Yritän tässä vain vakuuttaa mahdollisille epäileville tuomaille, että kantsii kokeilla vaikka vähän ehkä epäilyttäisikin.

perjantai 17. elokuuta 2012

Kesäkeitto italiaksi

Ruokalehtifriikkinä haen välillä inspiraatiota italialaisista(kin) lehdistä. Viimeisin ostokseni oli La Cucina Italiana -erikoisnumero joka sisälsi pelkkiä kala- ja äyriäisreseptejä. Alkaakohan eräällä olla ideat vähissä kalahaasteensa kanssa...
Siinä lehteä selatessani tuli vastaan osio jossa kerrottiin italialaisille minkälaisia kalaruokia muualla maailmassa valmistetaan ja kas, ensimmäisenä ohjeena komeili meidän oma kansalliskalaruokamme kesäkeitto! Siis OMG ja WTF?!?!

Kesäkeitto, mun lapsuuden inhokkiruoka!
Aika moni, nykyään jo täti- ja setäikäinen helsinkiläislapsi varmasti muistaa kaupungin kesäisen puistoruokinnan. Vieläkö niitä järjestetään?
Ensin laulettiin yhteislauluja "Tili-Pikkunen, Tili-Pikkunen oli vain pieni hyttynen. Taru-Takkunen, Taru-Takkunen oli meeehii-i-läinen" ja sitten jonotettiin tuppervaarakulhot pikkukätösissä soppatykille josta melkein aina, jos minun muistilta kysytään, kauhottiin lämmintä maitoa jossa lillui lötköporkkanoita ja lötköpapuja, eli kesäkeittoa. Onnenpäivinä tykistä sai siskonmakkara- tai nakkisoppaa, mutta niitä päiviä oli aivan liian harvoin. Sieltä se kammo kesäkeittoon kumpuaa.
Kotona mua onneksi ymmärrettiin sillä mitään muistikuvaa ei ole jäänyt kotona tarjotusta kesäkeitosta.

Mutta että kaikista maailman suomalaisista ruuista tämä italialainen lehti päätti sitten julkaista juuri tämän ohjeen, ja vielä oikein ravunpyrstöillä hienostellen. No arvatkaapas mitä. Minähän tein tänään elämäni ensimmäisen kesäkeiton! Pakko oli kokeilla olisko italiaanot keksineet siihen mitään hyvältä maistuvaa joka saisi minut pyörtämään päätökseni olla milloinkaan tykkäämättä kesäkeitosta.
Olin saanut äidin kasvimaalta tavaraa jota tässä halusin käyttää, mutten halunnut heittää mitään haaskuun joten tein vain pikkusen keiton siltä varalta etten siitä pitäisikään.
Laitoin vähän perunaa, kevätsipulia, mangoldia varsineen, papuja, kukkakaalta ja hassun violetin värisen porkkanan. Ajattelin että se toisi vähän väriä muuten niin valko-vihreään keittoon ja toihan se, värjäsi koko keiton liilaksi.



Liemeen tuli kermaa ja maitoa, jauhoilla vähän sitä suurustin. Ohjeen keltuaisen jätin pois. Lopuksi sekoitin joukkoon vielä hyvän kokoisen nokareen voita ja kissoille varatuista katkaravuista varastin muutaman (ajattelin jos se olis se "juttu"). Pidin tarkkaan huolen että kasvikset jäävät napakoiksi, lötkö on niin nou nou.

Melko iso lautasellinen keittoa siitä tuli jonka kaiken kiltisti söin, mutta tämän gurmetin luovutan suosiolla herkkusuille jotka sen päälle ymmärtävät. Mulle paluu puiston soppatykin ääreen oli nyt liian traumaattinen.
 
Jos jotakuta ohje kiinnostaa niin se on tässä, google translaattori toimii tarvittaessa käännösapuna.





Tallinnan Ribe


Tein kuun vaihteessa yönylimatkan Tallinnaan siskoni kanssa. Mun viimeisestä visiitistä olikin vierähtänyt aikaa muutama vuosi, en ollut käynyt Tallinnassa euroaikaan enkä koskaan aikaisemmin yöpynyt siellä. Teki vain mieli matkustaa sinne kerrankin ajan kanssa eikä kokea sitä iänikuista "ehdinkö vielä tilata jälkiruokaa vai pitääkö jo juosta laivaan" -tunnetta.

Tallinnassa on nykyään paljon tasokkaita ravintoloita ja uusia putkahtelee niin ettei perässä tahdo pysyä. Halusimme tietenkin illallistaa mahdollisimman hyvin, käytin jonkin verran aikaa surffaillessa ravintoloiden sivuilla ja päädyin lopulta varaamaan pöydän kovasti kehutusta Ribestä.


  
Ribe on useasti valittu Tallinnan parhaimpien ravintoloien joukkoon. Ruoka on rentoa fine diningia, aineksina käytetään virolaisia sesonkituotteita ja ravintolan viinilista on hyvin kattava. Makumaailma on eurooppalainen pienellä virolaisella twistillä.


Keittiö tervehti meitä vuohenjuustomoussella jonka kyljessä oli aprikoosin palanen, ja tietenkin laatan päältä tarjoiltuna niin kuin tänään on tapana. Ei mikään mielikuvituksen huipentuma mutta ihan maistuva.


Alkuruuaksi tilasin kampasimpukka-cevichen joka oli todella raikas ja sopivasti tulisen kirpsakka. Mansikat ja melonin palat toivat kesän lautaselle ja avokadomössö kaiken alla oli ihanaa.


Systerin fenkolilla ja appelsiinilla ryyditetty kylmäsavulohiannos oli äännähtelyistä päätellen myös napakymppi.


Meillä oli molemmilla ravintolaan tullessamme kertakaikkisen kiljuva nälkä ja ruokalistaa selaillessamme päädyimme molemmat kievin kanaan, vatsa tyhjänä ajatus voita tirisevästä kanafileestä nyt vaan saa kuolan valumaan. Ajattelin että Riben keittiö olisi keksinyt siihen jotain uutta juttua, ehkä jonkun tavallisuudesta poikkeavan uuden maun panerointiin mutta kana olikin yllättävän perinteinen. Kaverina kanalla oli ankanrasvassa paistetut ranet ja aivan mahtavan makuista hernesosetta. Pieni miinus kanan tavanomaisuudesta mutta plussaa taas lihan mehukkuudesta ja olihan se maukasta ja sopivan kokoinen tappamaan nälän.


Jälkkärin suhteen vedimme myöskin yhtä köyttä ja valitsimme molemmat suklaafondantin. Lautaselta löytyi lisäksi talon omaa suolakaramellijätskiä joka oli kyllä annoksen kuningatar.


Dinnerin kumosimme tarjoilijan suosituksesta chardonnaylla Cotes de Nuits Villages (Coeur de Pierres). Erityisesti se sopi kanalle mutta hyvin sillä soljuivat alas myös alkuruuat.

Tallinnan ravintolahintataso on vielä erittäin edukas ainakin Helsingin hintoihin verrattuna. Ruokalistan kallein annos oli 19 euroa ja meidän koko dinneri alkudrinksuineen ja viinipullolla maksoi kahdelta yhteensä aboutsikka 120 euroa.


Ja vielä hotellivinkki Tallinnaan: Schlössle, sinulle, joka kaipaat pientä luksusta tai romantiikkaa elämääsi!


Ihana keidas Tallinnan vanhassa kaupungissa, ainakin meidän huone sisäpihan rakennuksessa jonne ei kuulunut kuin aamuinen linnun viserrys.




Erityismaininnan hotelli saa herkkuaamiaisesta joka oli katettu osittain buffamuotoon mutta kivan pienimuotoisesti sisältäen sopivasti kaikkea hyvää, lämmintä leipää, tuorepuristettuja mehuja, kuohuviiniä, leikkeleitä jne. mutta lämpimät ruuat sai tilata annoksina listalta. Systeri söi parhaan munakokkelin ikinä, minä söin parhaan uppomunan hollandaisella ikinä. Ja vielä pienet pancakesit päälle vaahterasiirapilla. Perskuta kun kamera unohtui huoneeseen!

Portaat ylös meidän linnanneitojen kamariin.





Respa

  

tiistai 14. elokuuta 2012

Vaniljainen kirsikkahillo



Kiireettömiin aamuihin kuuluu hyvä kahvi ja paahtoleipä hillolla ja erityisesti kirsikkahillo on yksi mun lemppareista. Koukkuunnuin siihen aikanaan Sveitsissä aupairina ollessani, perhe harrasti aamupalahilloja jos minkälaisia mutta kirsikkaista löytyi jääkaapista aina. Kaikki purkit oli tosin kaupasta ostettuja ja omatekemä hillo nyt vaan maistuu miljoonasti paremmalta. Äiti on aina pitänyt minut hilloissa mutta lehdestä löytämäni vaniljalla maustettu kirsikkahillo sai mut nyt ekaa kertaa tekemään omaa hillua ja tätä teen kyllä jatkossakin.

Ohje on ruotsalaisesta Lantliv mat&vin (4/12) -lehdestä. Ohjeen appelsiinilikööriä mulla ei ollut vaan laitoin sen sijaan lirauksen sitruunamehua sillä hillo kaipasi mielestäni vähän hapokkuutta, kirsikat oli sen verran makeita. Vaniljatanko käskettiin laittaa joukkoon sellaisenaan mutta mä tykkään vaniljan mausta joten halkaisin tangon ja kaavin sieltä siemenet hillon joukkoon muun tangon lisäksi, jos kerran vaniljalla leikitään niin pitäähän sen maistua.





VANILJAINEN KIRSIKKAHILLO

 

puoli kiloa perattuja kirsikoita (tulee noin litrasta kivellisiä kirsikoita)
3 dl hillosokeria
1 vaniljatanko
1,5 rkl appelsiinilikööriä (tai saman verran sitruunamehua)

Pese kirsikat hyvin ja poista kivet. Pilko kirsikat pienemmiksi jos haluat.

Laita kaikki aineet kattilaan, kuumenna hiljalleen ja anna sitten kiehua kymmenisen minuuttia. 

Ota kattila hellalta, poista vaniljatanko ja kaavi pintaan muodostunut vaahto pois.

Purkita hillo heti puhtaaseen kuumennettuun purkkiin ja sulje tiiviisti. Hillo on valmista käytettäväksi vuorokauden kuluttua ja se säilyy viileässä noin vuoden. 

Ohjeesta tuli noin puoli litraa hilloa.    



sunnuntai 12. elokuuta 2012

Loma on ihmisen parasta aikaa!


Yllä oleva kuva kertookin kaiken viime viikostani. Aurinkoa, hyvää ruokaa, monta kirjaa, aivot narikassa ja ainoita fyysisiä suorituksia vääntäytyminen rantatuolissa perspuolelta mahapuolelle. Tämmösiä lomia ainakin minä tarvitsen sopivin väliajoin. Ja yksin kun reissaa niin mieltänsä voi muuttaa vaikka kesken ajatuksen eikä kellekään tarvi selitellä. Kerrassaan ihanata!

Saavuin hotelliin pilkkopimeässä keskellä yötä ja hämmästys oli aikamoinen kun aamulla avasin parvekkeen oven, vastassa oli ehkä paras näkymä ikinä.



 Ja pari otosta Kalymnoksen "pääkaupungista" Pothiasta



Nyt on hanskat virtaa täynnä ja alkaa armoton puurtaminen, nimittäin vuosien saatossa lehdistä revittyjen reseptien kokoaminen yksiin kansiin, mun uuteen ihanaan reseptikirjaan. Ja mukana tuli paljon kivoja tarroja.


Vielä on onneksi lomaa jäljellä.

perjantai 3. elokuuta 2012

Mustikkapiirakkaa


Sain viime viikolla ihmeellisen leipomisvimman, sitä ei ole hetkeen tapahtunutkaan, ja tein pellillisen mustikkapiirakkaa piristämään työkavereita jotka rassukat joutuvat pärjäämään muutaman viikon ilman mua. Se oli sellainen lomanaloituspiirakka.

Ohjeen olen saanut muutama vuosi sitten tädiltäni jonka luona tätä maistoin ja oli niin älyttömän hyvää. Ohjeesta puuttui vain maininta, että piirakka tehdään pellille. Sen verran kokematon leipoja olen, ettei ainesten määrät ringanneet mitään bellejä mun päässäni vaan kun ensimmäisen kerran tätä aikanaan tein, iskin koko taikinan ja täytteen piirakkavuokaan. Hetken ihmettelin miten paljon sitä tavaraa olikaan, mutta laitoin vain tyytyväisenä vuoan uuniin. Piirakkaa valui ja levisi pitkin uunin pohjaa ja siitä seurasi muutaman tunnin pesu-urakka. Että näin fiksu.

Vaihdoin tällä kertaa täytteen perusrahkan vaniljalla maustettuun ja koska se on vähän makeampaa, vähensin sokerin määrää yhteen desiin. Vanilja ja mustikka on aika ihana yhdistelmä. Pohjataikina on hyvin pehmeää ja sormiin tarttuvaa ja vaatii vähän aikaa saada tuputettua se pellille, hieman kärsivällisyyttä niin kyllä se siitä.


MUSTIKKAPIIRAKKA (pellillinen!) 

 

Pohja ja murupäällys:
8 dl jauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g voita
2 dl piimää
1 kananmuna

Täyte:
2 purkkia rahkaa
2 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
2 dl sokeria
noin puolikkaan sitruunan mehu
litra mustikoita

Sekoita (nypi) pohjan kuivat aineet ja voi hyvin keskenään.
Ota erilleen vähän alle puolet taikinasta, tämä tulee piirakan päälle muruksi.

Sekoita jäljelle jääneeseen pohjataikinaan piimä ja muna.

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja lisää mustikat päälle.

Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada piirakan päälle. Ripottele lopuksi muruseos pinnalle.

Paista 200 asteessa noin 35 - 40 minuuttia.

Jos käytät pakastemustikoita sekoita niiden joukkoon ensin perunajauhoja sitomaan mustikoista irtoavaa nestettä.



keskiviikko 1. elokuuta 2012

Porvoo, siis Sinne

Maakuntamatkailin eilen parin ystäväisen kera aurinkoisen lomapäivän viettoon Porvooseen, oikein linjuriautolla mentiin. Tarkoitus oli kierrellä vähän vanhankaupungin pikkuliikkeissä mutta varsinainen syy reissuumme oli uusi, Taidetehtaan yhteyteen avattu Bistro Sinne.

Hesarin Nyt-liitteessä kovin kehuttu mutta myös joitain soraääniä visiteeraajilta, lähinnä palvelusta ja hinta-laadusta saanut bistro panostaa kotimaiseen, sesongin mukaiseen lähiruokaan. Mm. salaatit, juurekset ja vihannekset ravintola kasvattaa omalla pellollaan Ruotsinpyhtäällä. Kiva yksityiskohta bistrossa on viherseinä, joka tosin vielä puskee paljolti näön vuoksi viherkasveja mutta tarjoilijan mukaan jatkossa seinä tulee tuottamaan ison osan ravintolan yrteistä. Myös salin pöydiltä löytyi kukkien sijaan yrttiruukkuja jotka olivat keittiön hyötykäytössä.

Haluu kans tommosen yrttiseinän!



Pöytävarauksen tein pari viikkoa etukäteen päivän ensimmäiseen illalliskattaukseen. Varaus on suotavaa sillä väkeä käännytettiin ovelta tuon tuosta.

Ruokalista vaikutti kaikkinensa hyvältä mutta päädyimme koko pöytäseurue yksissä tuumin menu Sinneen, minä lörppähuulena otin suositusviinit kaikille ruuille, muut skippasivat niistä osan.

Leipä leivotaan paikan päällä ja on pääosin spelttiä. Tosi hyvää. 


Alkuruokana oli Haugesundin silliä, uusia perunoita ja ruskistetussa voissa paistettua kananmunaa. Minä joka en ole maailman kovin sillifani, jouduin puntaroimaan tätä ruokaa hetken, mutta onneksi pitäydyin menussa sillä silli oli todella hyvää ja maut komppasivat toisiaan täydellisesti, ruskistettu voikin pääsi oikeuksiinsa. Olen kokenut silliherätyksen!
Viininä Moselin alueen Fritz Haag Riesling. Tarjoilijan pieni huoli sillin etikkaisuuden yhteensopivuudesta oikeastaan millekään viinille oli loppupeleissä aiheeton, nämä kyllä toimi mun suussa.



Pääruuaksi oli 44 tuntia haudutettua possunposkea, puikulamuussia, parsaa ja madeirakastiketta. Tästä annoksesta kaverini oli lukenut netistä hehkutuksia, eikä syyttä. Kertakaikkisen murean pehmeää lihaa ja kaikessa yksinkertaisuudessaan täydellinen annos. Olisin voinut nuolla lautasen puhtaaksi.
Viiniksi otimme Beaujolaisin Merlinin tuottamaa Moulin-a-ventia joka juurikin possun kanssa pääsi oikeuksiinsa.
 

Jälkkärinä aina toimiva itsetehty vaniljajäde-mansikkakombo, lisänä salmiakkimarenkia. Törkeen hyvää marenkia muuten! Täytyy lähteä metsästämään salmiakkijauhetta sillä noita marenkeja on tehtävä itsekin.
Jälkkäriviininä myös aina toimiva Moscato d'Asti.


Meillä palvelu pelasi alusta loppuun rennon moitteettomasti. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Sinnessä todella ollaan perusmakujen äärellä, hyviä raaka-aineita ja kauniita esillepanoja ilman turhia kikkailuja. Koko ateria viineineen kustansi mulle 60 euroa ja rapiasentit päälle, erittäin kohtuullista. 
Porvoo on kiva kesäkaupunki mutta Sinnen takia siellä kannattaa piipahtaa ympäri vuoden.

Kulinaarimurulan lounastreffeistä samaisessa paikassa löytyy juttua täältä.