sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Blogihiljaisuus ja mitä siitä seurasi


Postausrintamalla on kesästä lähtien pitänyt hiljaiseloa ja nyt olisi varmaan oikea hetki paljastaa mikä mun aikani on vienyt. Päätin olla välittämättä Suomessa ja maailmalla vellovista ikävistä talousuutisista, laittaa vain kädet silmille ja hypätä reunan yli tuntemattomaan, ja niinpä menin perustamaan oman pienen kaupan, Hella & Herkun.

Kaupan perustaminen ei suinkaan ollut hetken mielijohde. Olin siitä haaveillut yli kymmenen vuotta, oikeastaan siitä asti kun 90-luvun lopussa vietin vuoden Firenzessä ja ihastuin siellä ikihyviksi pikkuisiin herkkupuoteihin joiden katoista roikkuivat kuivatut kinkut, hyllyt notkuivat lattiasta kattoon oliiviöljyjä, säilykkeitä, suklaita ja monenmoisia ihania herkkuja. Siitä lähtien olen haaveillut joku päivä omistavani pienen herkkukaupan, mutta siis vain haaveillut. En ikäpäivänä olisi kuvitellut toteuttavani tätä haavetta. Mulla ei ole minkäänlaista kokemusta kaupassa työskentelystä, en ole eläissäni koskenut kassakoneeseen, olen todella huono numeroiden kanssa, yksin yrittäminen on pelottava ajatus ja riskit kauheita yksin kantaa. Tältä vankalta pohjalta päätin kuitenkin ponnistaa ja tehdä unelmasta totta. 

Ruokaharrastus tuli kunnolla elämääni Sveitsissä viettämäni aupairvuoden aikana noin sata vuotta sitten. Aupairperheeni äiti oli aivan uskomaton kokki ja Sveitsi täynnä ihania italialaisia ravintoloita joissa opin mm. syömään salaattia, myös kirpeää punaista sikuria, ilman sokerista salaatinkastiketta. Aluksi öljy-viinietikkakastike maistui pahalle kunnes huomasin, että sillä maustamalla salaatin omat maut tulivat jännästi esille. Maistoin myös elämäni ensimmäisen kerran ihanaa italialaista kermaista jälkiruokaa jolla oli hassu nimi, tiramisu. Kotiin palattuani halusin tietenkin tehdä tätä herkkua mutta Stockan juustotiskiltä mascarponea kysyessäni sain vastaukseksi hämmentyneen "siis mitä???". Ensimmäinen paikka josta mascarponea löysin oli nyt jo edesmennyt Nybergin ruokakauppa Töölöntorin laidalla. Juusto maksoi hunajaa ja kauppaan piti etukäteen soittaa ja varmistaa milloin sitä mahdollisesti oli saatavilla. Kyllä ei tämän päivän nuoret ymmärrä miten vaikeita aikoja joskus on eletty! Ajat ovat näistä muistoista muuttuneet ja peruskauppojenkin valikoimista löytyy tänä päivänä vaikka mitä erikoisuuksia, mutta silti erikoiskauppoja on mielestäni tällä saralla melko vähän ja uskon kovasti niiden kysyntään.

Vuosien saatossa on ruokalehtipinot ja keittokirjakasat kotona kasvaneet ja matkoilta lähtenyt aina mukaan herkkuja joita täältä kotomaasta ei löydy "sitten jos mä joskus perustan sen oman kaupan niin siellä aivan varmasti on tätä hyllyssä". 
Vuosi sitten ajatus kaupan perustamisesta iski yhtäkkiä kirkkaana. Jostain syystä en enää nähnyt sille mitään estettä, ajattelin vain, että jos en nyt kokeile niin kadun loppuikäni. Jos onnistun niin hyvä niin, jos menee pieleen niin onpahan tullut kokeiltua, eikä siihen ainakaan kuole vaikka joutuisinkin laittamaan lapun luukulle ja ehkä myymään asunnon ja muuttamaan pienempään. Olin varmaan alitajunnassa työstänyt ajatusta niin pitkälle että se vihdoin oli valmis toteutettavaksi. Päällimmäisenä ajatuksena oli kuitenkin, että miksei tässä maailmassa voisi tehdä työkseen jotain sellaista mistä oikeasti nauttii ja mikä ei tuntuisi pakkopullalta. Arjen täyttäminen mielekkäällä tekemisellä on aika tärkeää siitäkin huolimatta, että tulevaisuus on taloudellisesti yhtäkkiä muuttunut epävarmemmaksi. Carpe diem jne.

Tätä suurta herätystä seurasi keskustelu yritysneuvojan kanssa jolle heittelin ajatuksiani ja kuulostelin torpataanko ne suoralta kädeltä. Ei torpattu vaan suositeltiin yrittäjäkurssia jonka talven ja kevään aikana kävinkin. Heittelin ajatustani myös muutamille kavereille odottaen, että joku sanoisi että herää pahvi, toi on aivan hullu idea. Kukaan ei sanonut niin vaan aivan päinvastoin, sain hirmuisesti kannustusta ja tsemppia suunnitelmalleni. 
Hioin liiketoimintasuunnitelmaa, laskelmien teko oli aivan toivotonta koska kaikki numerot oli ravisteltava hihasta, milläs ennustat jonkun tulevan kivijalkakaupan liikevaihtoa. Suunnitelma oli kuitenkin realistinen tai vakuuttavasti satuiltu, koska sillä irtosi aloittelevaa yrittäjää tukeva starttiraha. 
Ja voi jessös että kaupan nimen keksiminen oli yhtä tuskaa! Siinä vietettiin yksi jos toinenkin viininhuuruinen ilta nimeä miettiessä ja eniten asian kanssa töitä joutuivat tekemään ystäväiseni ja blogikolleegani Riitta ja Jonna. Nimi ei saanut olla liian välimerellinen koska en halunnut profiloitua pelkästään esim. italialaisten tuotteiden kauppiaaksi, en missään nimessä halua sulkea pois kotimaisten tai muiden eurooppalaisten tuotteiden myyntiä kunhan ne vain ovat kivoja ja sopivat kaupan tyyliin. Lopulta se nimi putkahti selkeänä kuin itse ajatus koko puodin perustamisesta. Kiitos nimestä kuuluu Jonnalle, jolle keväällä lähetin ahdistuneen viestin, että jos en pian parempaa keksi niin olkoon se kauppa Hella & Nyrkki, perkele. Vastaus tuli melkein samantien, "entäs Hella & Herkku?" Nimi tuntui heti omalta. Se oli sympaattinen, suomenkielinen, kuvasti molempia asioita joita kauppaani halusin: astioita ja keittiötarvikkeita, sekä niitä herkkuja.   

Starttirahapäätöksen jälkeen laitoin paperit vetämään kaupparekisteriin ja kun kesäkuussa sain y-tunnuksen, oli aika ruveta tosissaan etsimään liiketilaa. Sen löytymisestä ei tietenkään ollut mitään takeita, joko se löytyisi hyvässä lykyssä pian, tai ehkä vuoden tai kahden päästä. Siirryttiin heinäkuun puolelle ja nettiin ilmestyi ilmoitus vuokrattavasta liiketilasta Etu-Töölössä osoitteessa Museokatu 15. Töölö oli alusta alkaen ollut yksi suosikkialueistani kaupan sijainnille koska olen lapsuuteni siellä kirmannut ja sydämeni edelleen sykkii Töölölle. Museokatu ei ole erityisen vilkas kauppakatu mutta koska siellä oli muutaman viime vuoden aikana avannut ovensa mm. mainio luomu- ja lähiruokakauppa Anton & Anton, Petris Chocolate Room ja muutama kivanoloinen kahvila, sekä siellä jo pidempään olleet hyvät ravintolat KuuKuu sekä Aito, ajattelin niiden tuovan kadulle riittävästi ruuasta kiinnostuneita ihmisiä joista riittäisi potentiaalisia asiakkaita minunkin kauppaani.
Liiketilasta oli kiinnostunut moni muukin yrittäjä mutta onnekseni vuokraisäntä uskoi kauppaideaani ja sen sopivuuteen juuri tuolle kadulle, ja niin kirjoitin vuokrasopimuksen ja sain avaimet IKIOMAAN KAUPPAANI!

Irtisanouduin heti entisestä työstä ja elokuussa alkoi kaupan suunnittelu täyspäiväisesti. Isä ahkeroi kaupan kattoremontin parissa ja siinä sivussa nikkaroi vielä hienon kassa- ja promopöydän. Minä etsin kuumeisesti tuotteita ja niille toimittajia, vaikka suurimman osan olin tietenkin jo löytänyt, mutta ne isot päätökset oli tehtävä että keneltä tilaan ja mitä. Oli hoidettava luvat, laina-asiat, vakuutukset. Oli kassajärjestelmän etsintää, hälyytyssysteemin hankintaa, sisustuksen suunnittelua ja somistusta, kassien painatusta, suunniteltava logoa. Sitten kun tuotteita alkoi tulla ne piti hinnoitella, tehdä tuoteselostetarrat suomeksi och på svenska jos ne oli hankittu muilta kuin suomalaisilta maahantuojilta, suunniteltava esillepanoa. Tässä on ollut aika paljon hommaa yhdelle Annalle ja viime viikot on eletty melkoisessa sumussa, vähillä yöunilla, pinna kireällä ja stressikäyrä korkealla. 

Mutta kauppa aukesi vihdoin viime maanantaina ja mulla on nyt huima viikko kauppiasuraa takana juhuu! Moni kauppaan poikennut on kertonut seuranneensa puodin edistymistä pitkin syksyä tiirailemalla sisään oven ikkunasta ja vastaanotto on ollut todella lämmin, töölöläiset tuntuvat arvostavan kivijalkakauppoja. Täytyy toivoa, että ihmiset muistaisivat myös käydä niissä ja tehdä niitä ostoksiakin.

En nyt ala tarkemmin luettelemaan mitä kaikkea kaupasta löytyy, sen saa alla olevat kuvat kertoa puolestaan, ainakin osittain, koska tietenkin minä toivon ja haluan että tulette paikan päälle itse toteamaan :)        

Kotisivut ovat vielä työn alla mutta facebookissa voi seurata Hella & Herkun elämää.

Siispä tervetuloa sankoin joukoin osoitteeseen Museokatu 15. 
Kauppa on auki arkisin klo 10-18 ja lauantaisin 11-15.


 
















 



maanantai 30. syyskuuta 2013

Cavolo nero ♥ pasta


Cavolo nero, eli mustakaali, eli palmukaali, on kotoisin Italiasta Toskanan auringon alta. Se on läheistä sukua lehtikaalille, lehdet ovat pitkulaiset ja napakat ja kestävät yllättävän pitkää haudutusta, sopii siten hyvin myös keittoihin. Ja makua siinä on vaikka muille jakaa. Tämä kaali kasvaa nyt ensimmäistä syksyä äidin kukkapenkissä ja heitän siihen suuntaan kainon toiveen, että tätä herkkua saataisiin tästedes joka syksy.

Kokkasin cavolo nerosta pastaa jota söin viime keväänä Roomassa, paitsi että siinä annoksessa cavolo neron sijaan käytettiin kirpsakkaa punasikuria ja pekonin tilalla guancialea eli savustettua sian poskea. Kaalin paikan tässä voi ottaa vaikka lehtikaali, mangoldi tai vaikkapa pinaatti.
Tämä ohje kuuluu sarjaan "älyttömän hyvät ja tajuttoman helpot reseptit".


CAVOLO NEROA JA PASTAA


2 cavolo neron lehteä per syöjä
(luomu)pekonia
1-2 valkosipulinkynttä
parmesania
sitruunaöljyä
mustapippuria
suolaa
pastaa

Laita pasta kiehumaan.

Viipaloi kaalit.

Ruskista pekoni rapeaksi pannulla. Laita mukaan myös pari kokonaista valkosipulinkynttä.

Kun pekonit on paistuneet lisää kaali pannulle ja anna hautua pieni hetki. Poista valkosipulinkynnet, niiden on tarkoitus antaa vain hitusen makua.

Valuta pasta ja sekoita se hyvin kaalin ja pekonin kanssa. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Lorauta sitruunaöljyä ja ripottele tuoretta parmesaniraastetta päälle.



   
  

maanantai 16. syyskuuta 2013

Paistettu kana ja The Kastike


Heippa vaan myllerryksen keskeltä ja anteeksi taas kerran blogihiljaisuus. Tällä hetkellä on vaan menossa sellainen, sanoisinko teatraalisesti, elämää suurempi projekti joka vie kaiken ajan ja yöunetkin siihen päälle. Kerron siitä täälläkin piakkoin, asia vaan vaatii vähän pidemmän sanasen eikä siitä voi mainita pelkkänä sivujuonena kanareseptin ohessa.

Kana-asiaan siis. Kesän alussa piipahdin siideritilaisuudessa jonne villiyrttimies Sami Tallberg oli loihtinut maisteltavaa, mm. aivan tajuttoman hyvää kokonaisena paistettua luomukanaa ja sille järjen vievää siiderikastiketta. Santsasin kanaa ja kastiketta useammankin kerran ja kastikkeet putsasin lautaselta sormella koska tippaakaan ei vain voinut heittää hukkaan. Enkä ollut ainoa joka näin teki. Niin hyvää kanaa ja varsinkin kastiketta en muista koskaan syöneeni. Sami oli onneksi hövelillä tuulella ja jakoi meille ohjeet kaikkiin tarjottuihin ruokiin.

Lähdinpä sitten toteuttamaan tätä herkkua. Luomukanaa en löytänyt edes hallista ja tyytyminen oli ranskalaiseen maissikanaan. Miksei muuten Suomesta saa komeita pulskia luomukanoja, samanlaisia kuin ulkomaisissa ruokaohjelmissa? Meikäläiset luomukanat on valitettavan rimppakinttuisia joissa ei ole syömistä nimeksikään vaan ne kelpaavat ainoastaan liemen tekoon. Olen rutkuttanut tätä varmaan aiemminkin mutta aihetta onkin. Kuulin tosin, että Pajuniemeltä olisi tullut kauppoihin pakastettua luomubroileria, onko joku tuota jo löytänyt taikka jopa maistanut? Oliko pulskat reidet?

En nyt voi kehua yltäneeni aivan Samin tasolle vaikka hyvää tästäkin tuli. Samin tekemässä kastikkeessa maistui enemmän voi ja muutenkin makua oli enemmän, luulenpa ettei omasta kanastani vaan irronnut riittävästi paistinrasvaa maustamaan kastiketta.
Ja kanan paistossa taidan jatkossakin suosia Jamien tyyliä jossa voita ja yrttejä tungetaan pinnalle sivelyn lisäksi kanan nahan alle, sillä tapaa olen itse saanut paremman lopputuloksen.


KOKONAISENA PAISTETTU KANA SIIDERIKASTIKKEELLA 

 

kokonainen (luomu)kana (n. 1,5 kg)
merisuolaa ja mustapippuria myllystä
1/2 dl oliiviöljyä
50 g pehmeää voita
1 ruukku timjamia, veitsellä varsineen hienonnettuna
1 kokonainen valkosipuli murskattuna (kuoret voi jättää)
3 laakerinlehteä murskattuna
1 pullo luomusiideriä

Mausta kana reilulla määrällä suolaa ja pippuria. Hiero oliiviöljy ja voi kauttaaltaan kanan pintaan, samoin yrtit ja valkosipuli, laita näitä myös kanan sisään.

Laita kana uunivuokaan tai uunipellille ilman leivinpaperia. Paahda kanaa ensin vartti 250 asteessa jonka jälkeen laske lämpö 180 asteeseen ja paista kana kypsäksi puolisen tuntia. Kana on kypsää kun reiden lihasneste on veitsellä kokeiltaessa kirkasta. Valele kanaa paiston aikana paistiliemellä pariin otteeseen.

Ota kana uunista ja pois pelliltä. Kääri folioon ja anna levätä n. 15 minuuttia.

Kaada pullo siideriä kanan paistovuokaan ja kaavi kaikki pohjaan jääneet maut liemen joukkoon. Kaada liemi sitten kattilaan niin että kaikki paistorasva, yrtit ja valkosipulinkynnet ovat mukana. Keittele kokoon hetki, siivilöi kastike ja tarjoa kanan kanssa.

Kanan kaveriksi sopii raikas salaatti tai höyrytetyt, sitruunaöljyllä viimeistellyt kasvikset.



keskiviikko 21. elokuuta 2013

Tuorepinaattikeitto


Koulussa huijasin etten muka pidä pinaattikeitosta koska suurin osa luokkakavereistani inhosivat sitä. Nyrpistelin nenääni sitä syödessäni vaikka salaa tykkäsinkin ihan hirmuisesti. Ja kaikki vaan siksi, etten halunnut erottua porukasta. Kyllä sitä on ollut tyhymä!

Pinaattikeitto on hyvää pakastepinaatistakin tehtynä, mutta parasta on tietenkin tuoreesta sadosta keitelty soppa. Valmistus vie puolisen tuntia joten tämän keittelee helposti arjen kiireiden keskelläkin.


PINAATTIKEITTO


4 annosta


litra tuoretta pinaattia
(tai 150 g pakastepinaattia)
2 rkl voita
2-3 rkl venhäjauhoja
litra maitoa
ripaus muskottia
ripaus valkopippuria
suolaa


Ryöppää pestyjä pinaatinlehtiä vesitilkassa viitisen minuuttia jonka jälkeen hakkaa ne veitsellä hienoksi hakkelukseksi.

Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa, lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi.

Kaada maitoa joukkoon vähän kerrallaan, sekoita hyvin ettei jää paakkuja. Kiehauta, ja lisää sitten pinaatti. Anna porista hiljalleen noin kymmenen minuuttia ja lisää mausteet.

Tarjoile keitettyjen kananmunien ja ruohosipulisilpun kanssa.



lauantai 17. elokuuta 2013

Paistettua zucchinia pestolla ja fetalla


Lujasti uskon että vielä on kesä ja kesän kunniaksi ihana kesäruokaohje! Tämä syntyi sekayrttipeston jälkimainingeissa, paistoin kesäkurpitsan jonka maustoin sillä pestolla ja fetalla. Tuli niin hyvää, että olen sittemmin syönyt useammankin kesäkurpitsan tähän tapaan.

Kun kesäkurpitsan, joka muutoin on melko hajuton ja mauton kasvis, maustaa hyvin ja paistaa napakan kypsäksi grillissä tai pannulla, silloin se varmasti maistuu myös kurpitsadissareillekin joita satun muutaman tuntemaan.
Peston sijaan voi viipaleille lorauttaa pelkästään sitruunaöljyä ja fetan voi korvata vaikka vuohenjuustolla. Sopii kevyeksi lounaaksi tai mainioksi lisukkeeksi lihalle tai kalalle. 


PAISTETUT KESÄKURPITSAVIIPALEET PESTOLLA JA FETALLA MAUSTETTUNA


kesäkurpitsa siivutettuna
oliiviöljyä
puolikkaan sitruunan mehu
pestoa
fetaa

Hiero kurpitsaviipaleille öljyä ja paista ne grillissä tai (parila)pannussa napakan kypsiksi.
Lorauta päälle sitruunamehua ja mausta pestolla ja murennetulla fetalla.


lauantai 3. elokuuta 2013

Sekayrttipesto


Niin vain blogistanian ulkopuolinen elämä vei mukanaan ja tuli pieni tahaton hiljaisuus. Kiireen keskellä viime viikkojen kokkailut ovat jääneet hyvin simppeleiksi: uusiaperunoita voinokareen kanssa, kasvissosekeittoja, pastaa pestolla, ja sama alusta.
Mä olen jäänyt pestokoukkuun tämän kesän aikana todella pahasti hyvästi. Parvekkeella kasvaa korillinen erilaisia yrttejä joita olen sekoitellut morttelissa keskenään eri mittasuhteilla ja saanut aikaan huumaavia tuoksuja ja makuja. Perinteinen basilikapesto on ihanaa myöskin mutta yhdistelemällä yrttejä, tai pyöräyttämällä peston vaihteeksi vaikka rucolasta, makunystyrätkin saavat vähän uutta ihmeteltävää.


SEKAYRTTIPESTO


iso puntti basilikaa
pieni puntti salviaa
pieni puntti oreganoa
n. 1 dl parmesaania
3 rkl paahdettuja pinjansiemeniä
1-2 valkosipulinkynttä
suolaa
hyvää oliiviöljyä

Sekoita aineet keskenään sauvasekoittimella tai morttelissa. Lorottele oliiviöljyä joukkoon sen verran että koostumus tuntuu sopivalta.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Pirkot makkarahommissa


Se oli helmikuuta kun Jonna, Riitta ja minä saimme kuningataridean ilmoittautua Marttojen makkarakurssille. Kurssia saimme tosin odotella pitkän tovin aina kesäkuulle asti. Illan vetäjä, lupsakka savolaisrouva Hilkka, kertoi makkarakurssien olevan todella suosittuja ja jos sellaiselle halajaa, kannattaa käydä oman martta-alueen sivuilta kuikuilemassa seuraavan kurssin alkua ja ilmoittautua hyvissä ajoin. Marttajäsenyyttä ei edellytetä ja myös Martit ja Pertit ovat tervetulleita, meidän kurssillamme oli kaksi rohkeaa.

Valmistimme ryhmittäin neljää erilaista makkaraa, meidän kolmen jengi otti tehtäväksi chorizot. Illan päätteeksi olimme niin polleita taidoistamme, että päätimme yhdessä tuumin tekaista makkarat, sämpylät ja lisukkeet hodareita varten Seinäjoen Nannan blogimiittiin. Joten ei muuta kuin makkaratalkoot pystyyn!

Blogimiittiä edeltävänä päivänä kokoonnuimme Riitan kotiin koska sieltä löytyi makkarantekoon tarvittava yleiskone ja siihen kuuluvat makkarahärpäkkeet. Riitta oli tilannut viikkoa etukäteen lihakauppiaaltaan possun suolta. Suolet olivat hinnaltaan aika suolaiset, 15 metriä maksoi 45 euroa, mutta mielestäni ne olivat laadultaan loistavia (toteaa hän kokemuksen syvällä äänellä). Niitä oli helppo käsitellä eivätkä ne rikkoutuneet missään vaiheessa.

Suolien suolaisuus voi vaihdella ja toisia joutuu liottamaan ennen käyttöä. Riitan hankkimat suolet oli valmiita käytettäviksi sellaisenaan. Tämä asia täytyy muistaa tarkistaa kauppiaalta.
Jos suolta jää yli, loput voi pakastaa. Suoli täytyy vain pakata suolaan joka säilyttää kosteutta pakastuksen aikana, ja näin suoli ei pääse kuivumaan.



Teimme kahta eri makkaraa, tulisempaa chorizoa ja ras el hanoutilla maustettua. Massan teossa on huomioitava kaksi asiaa. Siinä täytyy olla tarpeeksi rasvaa, joko silavaa tai rasvaista sian kylkeä. Ja se täytyy maustaa kunnolla! Maustetilanteen pystyy tarkistamaan vain paistamalla koepalleron ja se todellakin kannattaa tehdä. Molemmilla kerroilla lisäsimme koepalan makustelun jälkeen mausteita roimasti lisää. Nesteenä käytimme punkkua, valkkari toimisi myös hyvin.

Alla olevien ohjeiden maustemäärät ovat makkaroidemme lopulliset mausteet, eli sisältää ne makutestiemme jälkeen tehdyt lisäykset. Voit aloittaa vähän varovaisemmalla maustamisella ja lisätä niitä sitten oman maun mukaan. 

Määristä tulee reipas 20 kpl kumpaakin makkaraa. Ainekset silputaan pieniksi ja sekoitetaan jauhelihan joukkoon, eli valmistetaan kuin mikä tahansa mureketaikina.



CHORIZOT


1 kg porsaanjauhelihaa
400 g silavaa
250 g sipulia
2 dl punaviiniä
3/4 dl punaviinietikkaa
4 tl savustettua paprikajauhetta
4 rkl suolaa
7 valkosipulinkynttä
2 tl savustettua chilijauhetta
1 puntti persiljaa
5 tuoretta punaista chiliä (ilman siemeniä)
1 tl korianterijauhetta


MAUSTEISET RAS EL HANOUT -MAKKARAT


1 kg porsaanjauhelihaa
400 g silavaa
250 g sipulia
2 dl punaviiniä
4 tl ras el hanout -mausteseosta
4 rkl suolaa
1 tl jeeraa
5 oksaa tuoretta minttua
1 puntti korianteria
1 puntti persiljaa
3 tuoretta punaista chiliä (ilman siemeniä)
7 valkosipulinkynttä
 




Vaikkei makkaranteko vaikeaa ole, ei siitä aivan yksin selviä, ainakaan näin vähäisellä kokemuksella. Yksi työntää makkaramassaa koneeseen, toinen ottaa sitä pursottimesta vastaan ja pyöräyttää makkaraksi, kolmas voi vääntää koneen nappulaa on/off sitä mukaa kun tarvitaan vähän taukoa, ja toimii myös henkisenä tukena ja tsempparina. Ja sitä paitsi makkaratalkoot on todella hauskaa puuhaa kaveriporukalla.

Minut nakitettiin pursottimen päähän ja tästä rupeamasta Jonna ja Riitta yrittivät asetella epävirallista pursotuskuningattaren kruunua kutreilleni. Mutta tosiasia on, että likat eivät pursotusta edes kokeilleet koska halusivat pitää oman selustansa puhtaana jos makkaroista olisikin tullut rumia.  Kyllä mä niiden metkut jo tiedän!
Ensimmäinen makkarasetti meni vähän väliä APUA! huutaen ja konetta pysäytellen. Sitten otin pari lasillista viiniä ja toinen pursotussessio sujuikin jo huomattavasti rennommin. Eli muistakaa: pursottajalle on ehdottomasti tarjottava viiniä!

Mutta homma menee siis näin: Makkarakoneen pursotin öljytään. Suolta liu'utetaan pursottimen ympärille niin paljon kuin sitä suinkin mahtuu. Suolen päähän tehdään pari solmua ja sitten kone käyntiin ja makkaramassaa aletaan pursottaa tasaisena pötkönä suoleen.
Massaa ei saa laittaa liikaa tai muuten makkarat räjähtelevät kypsentäessä. Sopivan määrän tuntee sormilla, makkaraa täytyy pystyä muotoilemaan eikä se saa olla liian pinkeä. Myös ilmakuplat kannattaa painella pois. Kun halutun kokoinen makkara on käsillä, suoli kieritetään kolmella kiepautuksella solmuksi. Joka toinen solmukohta kannattaa pyöräyttää myötäpäivään, joka toinen vastapäivään.

Makkarat paistetaan uunissa 200 asteessa 35 - 40 minuuttia. Jos makkarat alkavat poksahdella kypsennyksen aikana, pistele niihin reikiä hammastikulla tai haarukalla.




Makkarat takakontissa huristimme Seinäjoelle. Jonna pyöräytti paikan päällä hodarisämpylät (jos ikinä tarvitset hodari- tai hampurilaissämpyläohjetta, tällä ohjeella saat takuukuohkeita!)
Riitan kanssa teimme hodareille raikkaan kaalisalaatin joka mukavasti taittoi makkaroiden rasvaisuutta. Toin mukanani vielä kotona valmistamaani siiderissä haudutettua, karamellisoitua sipulia. Valmistin sitä suuremman määrän johon tuli 1 kg punasipulia, 2 dl siideriä, 2 rkl ruokosokeria,  ja lisäsin vielä 3 pientä peperoncino-chiliä. Hauduttelin sipuleita melkin tunnin.
Makkarat lämmitettiin grillissä ja siitä sitten vain hodareita kokoamaan.


Nyt jo suunnittelemme seuraavaa makkarasessiota syksylle. Silloin ajatuksena olisi tehdä riistamakkaroita ja ehkä jotain jouluun liittyvää. Makkaroiden teko on koukuttavaa hommaa. Uusia maustamisideoita  ja erilaisia lihoja on kiva testata.

Ja hei oikeesti, itsetehdyt makkarat, niillä taatusti sataa rakkautta ja parhauspisteitä!
 

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Hauki on burgeri



Tänä kesäna haukea ja haukiburgereita on kokattu useammassakin blogissa ja hyvä niin. Hauki on mainio kala: kotimainen, ekologinen ja täydellistä burgerikamaa jauhettuna ja raikkaasti maustettuna. Olin jo suunnitellut jonkinlaisen kalaburgerin tekoa mutta viimeistään Taste of Helsingissä maistamani Bistro o matin ihana haukiburgeri sai minut vakuuttuneeksi, että hauki on nyt SE kala.

Resepti on tehty Blogiringin Hellmann's -kampanjaan jossa ruokabloggarit kehittelevät amerikkalaistyyppisiä kesäherkkuja Hellmann'sin majoneeseja hyväksikäyttäen.
Real Mayonnaise on jenkkilän suosituin majoneesi. Suomessakin sitä on löytynyt kauppojen hyllyiltä jo pitkään, mutta sen tunnettuus täällä on vielä melko heikko. Ja vaikka kyseessä on sponssipostaus niin ilman sponssiakin voin sanoa, että tämä majoneesi on parasta purkkimajoa mitä tiedän ja sitä on löytynyt jääkaapistani jo useaan otteeseen.

Majoneesin teko ei ole mitään rakettitiedettä mutta olen kyllä onnistunut saamaan siitä oudonkin makuista. Ei se aina onnistu. Miksei välillä voisi oikoa jos oikoo hyvällä tuotteella! Säilyvyys on huomattavasti parempi kuin itsetehdyssä majoneesissa ja joskus tarvitsen majoneesia vain pari ruokalusikallista, ei tulisi kuuloonkaan että alkaisin noin pientä määrää vatkaamaan alusta asti. Näitä hetkiä varten valmismajoneesi lunastaa paikkansa.


HAUKIBURGERIT

 

määrästä tulee noin kahdeksan haukipihviä


500 g haukifile
2 dl kuohukermaa
2 munanvalkuaista
150 g ranskankermaa
1 limen kuori raastettuna
valkopippuria
suolaa
korppujauhoja leivitykseen
voita ja öljyä paistamiseen

Varmista, että kaikki haukimassan aineet ovat jääkaappikylmiä ennen kuin aloitat.

Poista haukifileestä suurimmat ruodot ja pilko se paloiksi. Laita massan aineet monitoimikoneeseen kermaa lukuunottamatta. Surauta tasaiseksi ja lorota kerma joukkoon nauhana koneen pyöriessä. Anna koneen käydä niin kauan että massa on kuohkeaa.

Mausteiden sopivan määrän varmistamiseksi voit paistaa massasta koepalan.

Ripottele leivinpaperille korppujauhoja. Taputtele pyöreitä, noin 2 cm paksuisia pihvejä korppujauhojen päällä, tee niistä sopivan kokoisia sämpylöittesi väliin. Korppujauhota pihvit myös päältä.

Kuumenna nokare voita ja loraus öljyä paistinpannussa ja nostele pihvit pannulle paistumaan. Massa on hyvin pehmeää ja kuohkeaa mutta lasta-käsi-yhteistyöllä nosto onnistuu. Paista pihvit molemmin puolin rapeapintaisiksi ja herkullisen värisiksi. Tarjoile sämpylän välissä lime-sinappikastikkeen, salaatin ja hölskykurkkujen kanssa.

Käytin pihveistä neljä hampurilaisiin ja loput pakastin pariksi viikoksi. Sulaneet pihvit lämmitin uunissa ja nautiskelin uusien perunoiden kanssa. Nam.
 


LIME-SINAPPIKASTIKE

 

määrä riittää neljään haukiburgeriin


1,5 dl Hellmann's Real -majoneesia
2 tl karkeaa dijonsinappia
puolikkaan mehukkaan limen mehu (tai kokonaisen limen mehu jos yksilö on kuivempi)
suolaa
valkopippuria

Sekoita aineet keskenään. Säilytä kylmässä ennen tarjoilua!


HÖLSKYKURKUT


pieni kurkku
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1,5 rkl valkoviinietikkaa tai 1 rkl väkiviinaetikkaa
reilusti tilliä

Viipaloi kurkku ja laita kaikki aineet kannelliseen astiaan. Hölskytä niin että mausteet sekoittuvat. Kurkut voi tarjota heti mutta hetki jääkaapissa tekee maulle vain hyvää.




























Yhteistyössä Hellmann's

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Lakeuren kutsu


Enpä olisi kaksi vuotta sitten uskonut, kun ensimmäisiä reseptejä tänne omaan bittireseptiarkistooni kirjoittelin, mitä kaikkea ihmettä tämä blogimaailma toisikaan mukanaan. Vaikka että joku päivä istuisin seinäjokisen komian tuvan terassilla parinkymmenen ruokabloggarin kanssa, pöytä täynnä mahtavaa evästä, viinin virratessa, naurun raikaessa. Näin tapahtui viime lauantaina kun lakeuksien ruokakuningatar Nanna järjesti kotonaan blogimiitin. Saimme nauttia täydellisestä kesäsäästä, vettä tuli välillä saavista kaatamalla, mutta se ei tunnelmaa latistanut ollenkaan. Ja sitä paitsi olihan Nannan mies asentanut valtavan kattolämmittimen joka piti meidät kesäyössä lämpiminä.

Kaikkihan tietävät (ainakin eteläpohojalaaset), että Seinäjoki on Suomen napa ja helposti löydettävissä, joten paikalle saapui edustusta aina Oulua, Jyväskylää, Virtoja (taipuuko se noin?), Tamperetta, Riihimäkeä ja pääkaupunkiseutua myöten. Oli mahtavaa nähdä tuttuja blogikavereita ja etenkin uusia kasvoja pitkään seuraamieni blogien takaa.



Jos ihmiset on blogikemujen suola, niin sokerina toimii kaikki ihanat herkut joita ihmiset hartaudella ovat valmistelleet ja mukanaan tuoneet. Tai paikan päällä tehneet. Ja mikä parasta, mukana on monia, ainakin itselleni uusia makututtavuuksia. Huomasin kotiin päästyäni, että olin selvästi keskittynyt illan ja yön aikana oleelliseen, eli syömiseen ja nauramiseen, koska kamerastani löytyi pelkästään kuvia ruuista ja niistäkin osan olin unohtanut ikuistaa. Esimerkiksi Kivistön supersöpöistä polentamadeleineista näkyy yllä olevassa kuvassa vain häivähdys ja ne ihanat cannelet unohdin kuvata kokonaan. Vatsasekaisin Kilinkolin-Riikan mahtavaa routapaistia näkyy lautasella vasemmalla. Myös kuva Herkkusuun lautasella -blogin  "endiivimaljakosta" ja maa-artisokkamajoneesista puuttui mun kamerasta. Ne madeleinet muuten raportoin itse jossain vaiheessa koska ohje on jo kaivettu esiin ja madeleinevuoka tilattu :)

Tämän postauksen lopusta löytyy linkit kaikkiin mukana olleisiin blogeihin joista osassa on jo raportoitu illan kulusta hauskojen, muidenkin kuin ruokakuvien, kera.


Perunasalaattia (Vatsasekaisin Kilinkolin), kasviskuskusia (Soppaa ja silmukoita) ja villiyrttisalaattia (Herkkusuun lautasella).


Jokihaan melonisalsa ja lähes jo legendaarinen chorizo-paprikahässäkkä.


Kokit ja potit -Hannelen viininlehtikääryleitä oman kasvihuoneen viininlehdistä! Todella, todella herkullisia. Näiden kaveriksi Hannele oli tehnyt vielä kikhernekastiketta joka toimi hyvin monen muunkin lautasella olevan antimen kanssa.


Voileipäkakun voi tehdä myös tällä tapaa, à la Kivistö. Viimeiset silaukset ennen tarjollevientiä.



Soppaa ja Silmukoita -Marjan törkyhyvät ribsit!


Emännän voittoisat kanavartaat. En yhtään ihmettele miksi voittivat.


Väliin keittiöpyyhebingo tolkun säännöillä. Ja vähän laulua. Ja reseptin lukua tanskaksi simultaanitulkkauksella.



Aivan kamala nälkä yllätti kesken kaiken ja oli pakko ottaa huikopalaa. Hodarit oli Jonnan (Suolaa & hunajaa), Riitan (masutoaitemu) ja mun panostus kemuihin. Makkarat teimmä marttojen oppien mukaan, niistä lisää myöhemmin.
 


Jäläkkäripuolta. Ankeriaan mansikat kuoharihyytelössä ilman hyytelöä :) no mitä sitte jos liivatteet hulahtikin menemään, maistui ne ilman hyytelöäkin. Trooppinen suklaakakku (Hayley's cuisine).
Mansikkaisetsuklaisetkakkuset (Campasimpukka). Mansikkajuustokakku (Pata porisee).



Ja kyllä me otettiinki!  

Kiitos aivan hulvattoman ihana isäntäpari Nanna & Iso-Hoo! Kiitos bloggariystävät! Kiitos Seinäjoki! Kiitos siidereistä Hartwall! Kiitos viineistä Norex Spirits Oy ja Treasury Wine Estate Finland Oy! Kiitos kaffeista Kaffa Roastery! Kiitos pyyhintävälineistä Lambi!

Muistanko oikein että joku lupasi jo järjestää seuraavat kemut?



Mukana olleet blogit:


torstai 27. kesäkuuta 2013

Jugurttijäätelö


Keväällä kauppoihin ilmestynyt glukoosisiirappi tekee ihmeitä itsetehdylle jäätelölle. Tämän siirapin avulla jätskistä tulee hileetöntä ja rakenteesta pehmeää ja vieläpä ilman jäätelökonetta.
Oli jo hyvin lähellä etten tänä keväänä ostanut jätskikonetta jota olen himoinnut jo muutaman vuoden. Kun kuulin tästä siirapista päätin lykätä masiinan hankintaa tuonnemmaksi ja testata vielä jäätelön tekoa pelkästään pakastamalla.

Aluksi luulin glukoosisiirapin olevan samaa kamaa kuin tämän ajan yhden suurimmista terveysmöröistä eli maissisiirapin, jolla makeutetaan limuja, karkkeja ja valmisruokia, etenkin Yhdysvalloissa. Me suomalaiset saamme maissisiirappia lähinnä tuontituotteista.  Maissisiirapin sisältämä fruktoosi, eli hedelmäsokeri, on se paha juttu. Tavallisessa sokerissakin on fruktoosia mutta maissisiirapissa sen määrä on huomattavasti korkeampi. Tutkijoiden mukaan fruktoosi on tavallista sokeria haitallisempaa elimistölle ja sen käytön ja diabeteksen väliltä on löydetty selkeä yhteys. Vanha käsitys hedelmäsokerin "terveellisyydestä" ei siis pidä paikkaansa. Tämä meillä myytävä glukoosisiirappi valmistetaan kuitenkin vehnätärkkelyksestä eikä se Dansukkerin mukaan sisällä fruktoosia, eikä muuten gluteeniakaan sillä sen määrä pienenee olemattomaksi valmistusprosessin aikana. Mikään sokeri ei toki ole terveellistä mutta glukoosisiirapin ei siis pitäisi olla elimistölle yhtään pahempaa kuin tavallisenkaan sokerin. (Huom! En ole alan asiantuntija ja tietoni perustuvat pelkästään sille, mitä olen asiasta lukenut.)

Jugurttijäätelö oli ensimmäinen jätskikokeiluni glukoosisiirapin avulla ja seuraavaksi ajattelin tehdä vielä jotain raikasta sorbettia. Jos se onnistuu yhtä hyvin kuin tämä, saatan lopettaa jäätelökoneesta haaveilun tykkänään. Ohje on Dansukkerin sivuilta ja se on kermajätskin perusohje johon lisäsin vain turkkilaista jugurttia. Eli samaa ohjetta voi käyttää pohjana vaikka mille omatekoiselle jäätelölle, maustaa sen sitten vain oman maun mukaisesti.


JUGURTTIJÄÄTELÖ

 

4 munankeltuaista
1 dl erikoishienoa sokeria
1,5 dl maitoa
2 dl kuohukermaa
1 dl glukoosisiirappia
2,5 dl turkkilaista jugurttia

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi.

Kiehauta kerma, maito ja glukoosisiirappi. Vatkaa keltuaisvaahto maito-kermaseokseen.

Siivilöi seos ja vatkaa sitten jugurtti joukkoon. Anna jäähtyä.

Laita jäätelöseos pakkaseen vähintään viideksi tunniksi. Sekoita seosta pari kertaa pakastumisen aikana.  Vaihtoehtoisesti pyöräytä jätski valmiiksi jäätelökoneessa.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Perunasalaatti siideri-voikastikkeella, tuoremakkaraa haudutetulla sipulilla. Happy Happy Joe Joe!


Ihmisen tekee onnelliseksi lopulta melko yksinkertaiset asiat. Juhannus, josta seuraa yksi ylimääräinen vapaapäivä töistä, jee! Aurinkoinen kesäpäivä parvekkeella itsetehtyä jäätelöä syödessä ja kirjaa lueskellessa. Selällään röhnöttävän kissan kuorsaus. Tulevaisuuden suunnittelu. Olenkohan mä tullut vanhaksi kun tällaiset asiat saavat aikaan onnellisuuspuuskia. Pohdiskelin onnellisuusasioita samalla kun kokkailin reseptikisaan ruokaa, se kokkailukin teki mut oikein onnelliseksi. Ja onnistunut lopputulos.

Kävin pari viikkoa sitten bloggareille järjestetyssä maistatusillassa tutustumassa Hartwallin uuteen Happy Joe Organic -siideriin. Yleensä valitsen siideriksi englantilaista tai ranskalaista siideriä koska niissä maistuu omena, se on aika tärkeä kriteeri kun haluaa omenasiideriä. Makusiiderit ei ole ollenkaan mun juttu. Happy Joe -siiderit on minusta oikein hyvä kotimainen vastine kunnon omenasiideriä halajavalle ja tämä uusin Happy Joe-perheen tulokas maistui raikkaan omenaiselle.

Päätin osallistua myös Onni on yksinkertaista -reseptikilpailuun jossa tuli hyödyntää Happy Joe Organic-siideriä joko reseptissä, tai keksiä ruoka jonka kanssa siideri maistuisi erityisen hyvälle.
Lämpimällä perunasalaatilla on voi-siiderikastike, makkarat on ryyditetty siiderissä haudutetulla sipulilla. Ja kaiken kun hulauttaa alas siiderillä niin voin taata, että olo on onnellinen!





LÄMMIN PERUNASALAATTI VOI-SIIDERIKASTIKKEELLA


500 g uusia perunoita
25 g voita
2 sardellifilettä
1,5 dl Happy Joe Organic -siideriä
1-2 rkl kapriksia
2 rkl sitruunamehua
kourallinen yrttejä (basilikaa, lehtipersiljaa, ruohosipulia)


Keitä perunat napakan kypsiksi.

Ruskista voi pannulla sardellifileiden kanssa. Sardellit sulavat pannulle ja antavat salaatille suolaisuutta, ei kalanmakua. Lisää siideri joukkoon ja keitä hetki kasaan.

Kaada keitetyt perunat ja kaprikset pannulle ja kääntele niitä hetken aikaa kastikkeessa että saavat makua. Jos kastike kaipaa hapokkuutta lisää vähän sitruunamehua joukkoon. Kaada sitten perunat kastikkeineen tarjoilukulhoon. Sekoita joukkoon yrtit ja tarjoile lämpimänä lisukkeena paistettujen tuoremakkaroiden kanssa, tai minkä tahansa grillatun lihan tai kalan kanssa.




SIIDERISSÄ HAUDUTETTUA SIPULIA JA TUOREMAKKARAA


3 isoa sipulia (kelta- tai punasipulia)
3 rkl voita tai voi-öljyseosta
1 tl sokeria
suolaa
1 dl Happy Joe Organic -siideriä
tuoremakkaroita (possunlihasta)

Viipaloi sipulit. Kuumenna voi paistinpannussa ja laita sipulit hautumaan. Voita tulisi olla noin ruokalusikallinen sipulia kohden ja pannun olla niin iso, että sipulit levittyvät pohjalle yhdeksi kerrokseksi. Mausta suolalla.

Anna sipulien hautua keskilämmöllä puolisen tuntia ja kääntele niitä aina välillä. Jos haluat karamellisoida sipulit ripottele niille teelusikallinen sokeria. Haudutellessa sipulit makeutuvat itsestäänkin, mutta sokeri antaa niille vielä kauniin tumman värin. Lisää siideriä pienissä määrissä pannulle ettei sipulit kuivu tai pala pannuun. Välttämättä koko siiderimäärää ei edes tarvita.

Haudutuksen puolivälissä lisää pannulle myös makkarat ja paista ne kypsiksi. Sipulit ja siideri antavat makkaroille mahtavasti makua.




Yhteistyössä Hartwall.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Daiquiri-marinoidut grillikatkaravut


Tuntuuko välillä siltä, että grillistä nousee kesästä toiseen samoja tutun turvallisia ruokia? Alkaako ikuiset foliokasvikset ja juustolla täytetyt pekoniherkkusienet kyllästyttää? Tähän mielikuvituksenpuutosvaivaan tuo apua Grilli kuumaksi -kirja (Kustannus-Mäkelä).
Sain kirjan arvostelukappaleena aiemmin keväällä ja se on ollut ahkerassa fiilistelykäytössä, olen selaillut sitä iltaisin sängyssä ennen nukkumaanmenoa ja samalla haaveillut omasta pihasta pikku grilleineen. Kirjan tekijänä on joukko ruotsalaisia ruokatoimittajia, valokuvaajia, ruokastailaajia ja jälki on sen mukaista: kauniita kuvia, inspiroivia reseptejä, kivoja kattausideoita, juuri niin rennon snyggiä kuin ruotsalaisilta vain voi odottaa. On tuttuja raaka-aineita, possua, lammasta, lohta jne. mutta tuntuu, että lähes joka reseptiin on saatu lisättyä jokin pieni kiva twist. Itse ainakin sain kirjasta paljon lisuke-, salaatti- ja kastikeideoita, niitä ei koskaan voi olla liikaa. Tämä kirja on nappi kokeilunhaluiselle kokkaajalle joka haluaa taikoa uusia makuja kesäpöytään ja ehkä yllättää perheen ja ystävät.
Ainoa miinus kirjassa on hakemisto, joka on aakkosissa pelkästään ruokien nimillä eikä esimerkiksi raaka-aineittain. Ruokia on aika mahdotonta etsiä hakemistosta jos etsit vaikka sitä hyvää perunaohjetta jonka koko nimeä (Hestonin perunat) et nyt just satu muistamaan.

Olen tehnyt kirjan ohjeella Margarita shrimpejä, paitsi että muutin ne Daiquiri shrimpeiksi koska pidän enemmän rommista kuin tequilasta, paitsi että kyllä mulle margaritakin maistuu mutta kun rommia nyt sattui olemaan kotona valmiiksi.
Ajatuksena siis on, että katkaravuille tehdään drinkki jossa ne marinoidaan ja sitten grillataan. Ravut oli hyviä mutta omaan makuuni olisi riittänyt pienempikin viinamäärä, noin niin kuin maun puolesta. Tuntui, että ne kihahtivat vähän hattuun koska paistoaika oli sen verran lyhyt, ettei kaikki alkohooli ehtinyt haihtua. Että jos näitä syö niin aivan heti ei kannata istua auton rattiin, mutta muuten saattavat taata oikein mukavan tunnelman grillijuhliin.


DAIQUIRI SHRIMPS 


4 annosta

800 g isoja kuorittuja katkarapuja

Daiquiri-marinadi:
1 dl rommia
2 tl tomusokeria
2 rkl limemehua
1 dl oliiviöljyä
1 dl karkeasti silputtua korianteria
2 valkosipulinkynttä raastettuna
1 jalapeno silputtuna

tai

Margarita-marinadi:
1 dl tequilaa
2 rkl Cointreauta tai Triple Seciä
1 rkl limemehua
1 dl oliiviöljyä
1 dl karkeasti silputtua korianteria
2 valkosipulinkynttä raastettuna
1 jalapeno silputtuna

Tabasco-voi:
100 g voita
1 tl tabascoa
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 limen mehu
suolaa

Teetpä kumman marinadin tahansa niin sekoita kaikki ainekset kulhossa, lisää katkaravut ja hiero marinadia niihin. Peitä muovilla ja anna maustua jääkaapissa 2-3 tuntia.

Ota ravut marinadista. Siivilöi marinadi martinilasiin ja nautiskele se grillatessa. (Tai sitten ei :)

Pujota ravut vartaisiin. Jos käytät puuvartaita, muista liottaa ne ensin.

Sulata voi kattilassa. Lisää tabasco, valkosipuli ja limen mehu. Mausta suolalla ja pidä lämpimänä.

Grillaa katkarapuvartaat grillissä suoralla lämmöllä noin kolme minuuttia molemmin puolin. Vartaat voi hyvin paistaa myös hellalla paistinpannussa.

Asettele vartaat vadille ja kaada lämmin tabasco-voisula päälle, tarjoile heti.

Jos viinaksia ei satu olemaan kotona, tai et halua ostaa isoa rommi- tai tequilapulloa kaappiin pölyyntymään, silloin apuun tulevat Alkon kassan edessä myytävät minipullot. Yhdestä minipullosta saa noin puolikkaan desin a-juomaa. 

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Koskenlaskijan kanaquesadillat



Juustoiset quesadillat ovat helppoa pikaruokaa sanan hyvässä merkityksessä, päätät itse kuinka terveellisiksi ne haluat tehdä ja aikaa niiden valmistamiseen ei kauaa tuhraannu. Perinteisesti ne paistetaan hyvin ohuiksi ja täytteenä on vain kahta, enintään kolmea ainesta, mutta paksuja mielikuvituksellisia quesadillojakin on tavattu. Tekipä ne miten tahansa, tärkeää on kuitenkin juusto joka sulaa paistaessa ja venyy ihanasti haukatessa.

Tällä quesadilla-ohjeella osallistun Valio Koskenlaskija -reseptikilpailuun, jossa tarkoituksena oli kehitellä nopeasti valmistuvia ruokia arkea helpottamaan.
Te lukijat pääsette tietenkin antamaan oman äänenne kisassa, näitä quesadillojani voi äänestää Koskenlaskijan kilpailusivustolla.
Äänestysaika on 11.6. - 7.7.2013 ja arvonta suoritetaan 8.7.2013. Äänestäneiden kesken arvotaan savuttamaton Lotus-hiiligrilli, joka on arvoltaan 179 euroa.


QUESADILLAT, paistetut tortillat


ohje neljälle, valmistusaika 30 minuuttia


4 tortillalettua
2-3 broilerin grillattua koipea
1 tölkki mustia papuja
1 pussi murennettua voimakasta Koskenlaskijaa
1 pallo mozzarella-juustoa pieneksi kuutioituna
chilitahnaa

Revi haarukalla broilerin liha suikaleiksi.

Valuta tölkkipavut.

Levitä chilitahnaa ohuesti koko tortillaletulle ja asettele broileria, papuja sekä juustoja toiselle
puolelle lettua puolikuun muotoon, pieni kourallinen jokaista täytettä.
Jätä reunoille vähän tilaa ettei täyte valu ulos paistaessa.

Käännä letun toinen puolisko täytteen päälle.

Paista kuivalla paistinpannulla kolmisen minuuttia per puoli niin, että täyte lämpenee, tortillalettu rapeutuu ja juusto sulaa. Painele tortillaa kasaan lastan avulla paiston aikana. 

Nauti lämpimänä sellaisenaan tai tarjoile salaatin, guacamolen tai tomaattisalsan kanssa.



Voimakas Koskenlaskija antaa quesadilloille makua, mozzarella taas tuo sulaessaan sitä ihanaa venyvyyttä, aika täydellinen yhdistelmä! Quesadillat vievät isommankin nälän mutta ne voi leikata pienemmiksi viipaleiksi ja tarjota isommalle porukalle snackina tai nautiskella muuten vaan huikopalana.







    Yhteistyössä Valio Koskenlaskija



sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Ja niin he saivat toisensa...

Onks teema selvä?


Joudun nyt kyllä perumaan pahoja puheitani Chrisistä. Mies vaikutti aidosti onnelliselta ja liikuttui niin kovin nähdessään kuvankauniin morsiamensa, että aivan kyyneleet nousivat meidän tätienkin silmäkulmiin. Madde sai Chrisistä varmasti oikein hyvän miehen joten onnea vastavihityille hipp hipp hurra! 

Hääkisastudio oli pystytetty Kulinaarimurulaan ja ruokateema oli valittu morsiamen kotomaasta. Jaana oli tehnyt todella herkullista Västerbotten-juustopiirakkaa ja leiponut omin pikku kätösin suussa sulavan prinsessakakun. Minä kannoin korteni kekoon merellisellä juustokakulla. Jaanan frendit hoitivat illan juomapuolen ja pitivät meidät hyvin drinkeissä pyöräyttelemällä Ameriikan malliin cosmopolitaneja ja mint julepeja. Nyt tiedän, että viskikin voi taipua hyväksi!





Ohjeen tälle mätijuustokakulle löysin Systrarna Eisenmans Mingelmat -kirjasta. Kirja on aivan mielettömän inspiroiva ja täynnä ihania fingerfood-reseptejä.
Kakun pohjaan käytetään leipää joka ohjeessa on kavring. Googlettamalla löysin kaksi osumaa kavringille, toinen oli tumma saaristolaisleivältä vaikuttava vuokaleipä ja toinen enemmänkin korppu. Päätin sitten käyttää pohjaan Maalahden limppua koska se, tai mikä tahansa saaristolaisleipä, sopii loistavasti kalojen kanssa. Jos joku osaa kertoa onko kavringille suoraa suomalaista vastinetta, niin mieluusti ottaisin tiedon vastaan.

Ohje on suoraan kirjasta ja sen mukaan tehtäessä sekä philadelphiajuustoa että creme fraichea jää tyhmästi puoli purkkia yli. Sain kakun mahtumaan matalaan peruspiirakkavuokaan, mutta jos sen tekee korkeareunaiseen irtopohjavuokaan, silloin voi huoletta käyttää 2 x 200 g purkkia philadelphiaa ja koko purkin (2 dl) creme fraichea. Lisää vain vähän muiden aineiden määrää, liivatteita riittää kuitenkin ohjeen neljä lehteä.
Kirjassa kakku oli päällystetty pelkästään katkaravuilla mutta leikkasin hyytyneen kakun valmiiksi osiin ja koristelin joka toisen palan ravuilla ja joka toisen kylmäsavulohella.
Jätte bra vaikka itse sanonkin! 


MÄTIJUUSTOKAKKU KATKARAVUILLA JA LOHELLA

 

pohja:
200 g saaristolaisleipää (esim. Maalahden limppua)
75 g sulatettua voita

täyte:
4 liivatelehteä
1 dl creme fraichea
300 g philadelphiajuustoa
puolikas punasipuli hyvin hienonnettuna
n. 80 g muikun- tai siianmätiä
1 tl raastettua sitruunankuorta
1 tl sitruunanmehua
suolaa
valkopippuria

päälle:
n. 200 g kuorittuja katkarapuja (n. 300 g kuorien kanssa)
tai
100 g kuorittuja katkarapuja ja 100 g kylmäsavulohta
1 dl silputtua ruohosipulia
retiisejä


Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen.
 
Laita leipäpalat monitoimikoneeseen ja aja muruksi. Lisää sulanut voi ja hurauta sekaisin.
Painele leipämassa piirakkavuoan pohjalle ja nosta vähän myös reunoille.

Sekoita täytteen aineet (paitsi liivatteet) keskenään ja mausta suolalla ja valkopippurilla.
Purista ylimääräiset vedet liivatteista ja sulata tilkkaseen kiehuvan kuumaa vettä. Sekoita liivatteet sitten muun täytteen joukkoon.

Kaada täyte vuokaan ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään kolmeksi tunniksi. Tähän asti kakun voi tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä ja antaa hyytyä yön yli. 

Ripottele ruohosipulisilppua kakun päälle ja koristele ravuilla ja lohisiivuilla sekä retiisiviipaleilla.


perjantai 7. kesäkuuta 2013

Makoisat vuohenjuustoleipäset


Mansikoilla ja erilaisilla hilloilla päällystetyistä vuohenjuustoleivistä saa mainioita alkupaloja kuohuviinin kanssa tarjottavaksi. Vielä hetkisen joudutaan odottelemaan ihania kotimaan marjoja, mutta kyllä nämä etelän serkutkin välttävät, etenkin portugalilaiset mansikat olivat yllättävän makeita.

Paahdoin maalaisleivän palat paahtimessa, suuremman määrän voi paahtaa uunissa.
Levitin jäähtyneille leiville melko reippaasti pehmeää vuohenjuustoa (Chavroux) ja päällystin osan leivistä mansikoilla ja balsamicosiirapilla, osan raparperihillolla ja kuusenkerkkäsiirapilla.

Raparperihillon keittelin hillosokeripussin kyljestä mukautetulla ohjeella: litra raparperia, 2 dl hillosokeria ja mausteeksi raastoin puolikkaan tonkapavun. Se antoi hillolle mukavaa aromia ja vaniljaista makua. Tonkapavun korvaajana voi käyttää puolikasta vaniljatankoa ja kuusenkerkkäsiirapin voisi vaihtaa vaahterasiirappiin, joka on tarpeeksi makeaa taittamaan raparperihillon kirpeyttä.

Mansikkaisten leipien päälle roiskuteltu balsamicosiirappi on helppo keitellä kasaan itsekin, vaikka tällä Kokkipottilan -ohjeella. Mä käytin Rajamäen valmista tavaraa joka on maistunut hyvälle muidenkin juustojen kanssa.

Nyt alan kiillotella tiaraani, valmistautua huomiseen kuninkaalliseen hääjuhlaan ja valmistaa evästä kisastudiota varten. En oikein tiedä mitä ajatella Chrisistä, minusta sen miehen katseessa on jotain vilunkia enkä ennusta liitolle pitkää ikää. Toivottavasti olen väärässä. Huomisen päivän olen kuitenkin lupautunut olla arvostelematta monarkkia sillä se oli ehdoton pääsyvaatimus kisastudioon. Ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa niin kyynelten virta tulee olemaan melko vuolas.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kuusenkerkkäsiirappi



En ole laisinkaan hurahtanut villiyrttihommiin vaikka aihe on ollut pari viime vuotta kovasti tapetilla. Syynä taitaa olla, että olen tällainen luonnosta vieraantunut kaupunkilaisuuno joka tunnistaa voikukan ja... siihen se melkein jääkin. Ihailen kyllä heitä jotka viitsivät ja osaavat.
Jokihaan vuoden takaiset kuvat kerkkäsiirapista ja -toffeesta olivat kuitenkin jääneet muistilokeroon ja ajattelin, että siirapinteolla minäkin voisin heittäytyä vähän trendipelleksi. No ei nyt sentäs, vaan sen maku oikeasti kiinnosti, ja sitä paitsi kuusenkerkät minäkin tunnistan. Ne ovat kauniin vaaleanvihreitä tupsuja oksien päässä ja paras aika keräämiseen on juuri nyt touko-kesäkuussa, jolloin ne ovat vielä pehmeitä.

Kuusenkerkkäsiirappia voi käyttää jälkiruokien kastikkeena esimerkiksi jäätelön ja lettujen kanssa, sitä voi lorauttaa kuohuviinilasin pohjalle ja täyttää lasi sitten skumpalla tai varastoida talven varalle  yskänlääkkeeksi. Jokihaka vinkkasi, että tällä maustaa hyvin myös grillikastikkeet korvaamalla kerkkäsiirapilla muun sokerin. Hyvä idea!

Ohjeena käytin Aidon maun juurilla -kirjan kerkkäsiirappireseptiä johon lisäsin Jokihaalta bongattua vaniljaa sokerin muodossa. Kirjan ohjeessa käytettiin tummaa sokeria ja valitsin tähän ruokokidesokerin. Äiti oli tehnyt kerkkäsiirappia jo aiemmin ja käyttänyt siinä puolet ruokosokeria ja puolet fariinia, oli kuulemma tullut hyvää niinkin.
Jostain luin, että käyttämällä vaaleaa sokeria siirapista tulee punaista, kun taas ruskea sokeri värjää sen tummaksi. Eli kumpikin sokeri käy tähän yhtä hyvin, erona on vain lopputuotoksen väri.

Siirapin teko oli helppoa hommaa mutta aikaa vievää, kun kerkkien liotus aloitetaan jo edellisenä päivänä ja keittoaika on melko pitkä. Palkaksi vaivannäöstä saa kuitenkin jänskästi pihkalta maistuvaa, makoisaa siirappia.





KUUSENKERKKÄSIIRAPPI

 

valmista siirappia noin 2 dl

1,5 l kuusenkerkkiä
2 dl tummaa sokeria (esim. ruokosokeri)
(3 tl vaniljasokeria)
n. 2 l vettä

päivä 1:
Laita kuusenkerkät kattilaan ja kaada vettä päälle niin että ne juuri ja juuri peittyvät.
Kuumenna melkein kiehuvaksi ja anna sen jälkeen jäähtyä ja tekeytyä yön yli.

päivä 2:
Siivilöi kerkkien vesi ja kaada se takaisin puhtaaseen kattilaan. Nestettä pitäisi olla jäljellä noin 6 dl.
Lisää sokerit ja anna kiehua kevyesti poreillen tunnista kahteen, tai kunnes liemi muuttuu siirapiksi. Mitä kaummin keität, sen paksumpaa siirapista tulee. Itse keittelin tätä tunnin ja sain vaahterasiirappimaisen juoksevaa tavaraa. Voit tehdä testin tiputtamalla pienen määrän siirappia lasiin jossa on kylmää vettä. Jos siirappi pysyy kasassa eikä heti liukene veteen, on se valmista.

Kaada valmis siirappi puhtaisiin astioihin ja anna jäähtyä.

Kuusenkerkkäsiirappi säilyy valolta suojattuna kuulemma hyvinkin pitkään, vuoden ainakin, ja sitä voi pakastaakin.


PS kerkkien keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin joten maanomistajalta pitäisi kysyä lupa ennen keruuretkelle lähtöä.