maanantai 7. tammikuuta 2013

Mustikka-ricottapannarit


Olen todella saamaton aamupalaihminen vaikka tykkäänkin brunsseista ja hyvistä hotelli- ja kahvila-aamiaisista pitkän kaavan mukaan, silti itselleni en jaksa vaivautua kuin keittamään kupposen kahvia ja paahtamaan pari leipäpalaa. Ja tämänkin vaivan näen vain viikonloppuisin, viikolla turvaudun töissä syötyyn pikapuuroon ja automaattikahviin.

Lauantaina kuitenkin repäisin ja paistoin aamupalaksi kasan mustikka-ricottapannareita.
Ohje näihin tuli vastaan kun selailin Leila Lindholmin Vielä yksi pala! -kirjaa.
Pannarikin voivat olla yllättävän terveellisiä, tosin ajattelin tätä terveyspuolta vasta siinä vaiheessa kun lorottelin vaahterasiirappia päälle. Ilman sitä nämä ei olisi sisältäneet ollenkaan sokeria. Ja ricotassakin on rasvaa vain 12%, osan vehnäjauhoista vaihdoin täysjyväspelttiin ja mitä kaikkea terveellistä mustikat sisältääkään. Eli täyttä terveysruokaa, jos siis unohdetaan se mitä näiden päälle lorotellaan tai minkä kanssa näitä syö. Minä kuitenkin syön pannarini vaahterasiirapilla ja tällä kertaa vielä rouhin pekaanipähkinää päälle. Ihana yhdistelmä!

Paistoin nämä blinipannulla joka sopii hommaan loistavasti.
Ohjeesta tuli kahdeksan nättiä ja kaksi susirumaa, tiedättehän ne ensimmäiset jotka aina paistuu pieleen.


MUSTIKKA-RICOTTAPANNUKAKUT

 

3 kananmunaa
250 g ricottajuustoa
2,5 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja (käytin 1 dl spelttijauhoja + 1,5 dl vehnäjauhoja)
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2 dl mustikoita
voita paistamiseen

Erottele huolellisesti keltuaiset ja valkuaiset erilleen.

Sekoita ricotta, maito ja keltuaiset keskenään.

Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja suola ja lisää taikinaan hyvin sekoittaen.

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja kääntele varoen taikinan joukkoon. 

Lisää lopuksi joukkoon mustikat.  

Sulata nokare voita pannulla, nosta lusikalla 0,5 - 1 dl taikinaa pannulle ja paista molemmin puolin kullanruskeiksi.

Tarjoile pannarit vaahterasiirapin, marjojen tai jäätelön kanssa.



26 kommenttia:

  1. Nam, mistä sitä saisikin sitä intoa ja inspiraatiota tehdä itselleen joka aamu jotain järkevää ja hyvää, tai edes hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Saisinpa edes viikonloppuisin aikaiseksi.

      Poista
  2. Ihana hemmotteluaamupala.
    Meillä syödään arkiaamuina jogurttia, mysliä ja hedelmiä, viikonloppuna on joskus erikoisaamiaisia pannareineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisipä taas laitta omat myslit tekeille, hyvä kun muistutit asiasta. Mun tulee syötyä mysliäkin ennemmin iltapalana.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Nii onkii. Näitä tuli tehtyä sen verran monta yhden naisen talouteen että maistui hyvin myös välipalana.

      Poista
  4. Slurps, näillä eväillä tulee taatusti hyvä päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku sais tehdä näitä mulle useamminkin.

      Poista
  5. Nam nam NAM. Nämä menevät kokeiluun heti seuraavana viikonloppuna :)

    annemi/52weeksofdeliciousness

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, toivottavasti maistuu!

      Poista
    2. Nämä ihanuudet paistuvat täällä juuri pannulla ;) ihanaa viikonloppua Anna ja kiitos inspiraatiosta!

      Poista
    3. Mahtavaa! Ne ovat tosi palkitsevia :)

      Poista
  6. Mikähän siinä onkin: aamiainen on minusta suurinpiirtein päivän paras ateria ja silti mennään aina samalla kaavalla. Viikonloppuisin välillä jaksaa panostaa, mutta ihan liian harvoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mikä siinä onkin! Minäkin nautiskelen hyvistä brekuista ihan suunnattomasti mutta eipä niitä itselle jaksa laittaa.

      Poista
  7. Kun jaksaisikin tehdä jotain hyvää joka aamu. Meillä vaan kaikki ovat vähän huonoja aamusyöjiä, joten jos ei ehdti tekemään vähintään kahta tuntia heräämisen jälkeen niin jää lautaselle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikolla mun on aivan turha haaveillakaan ihanista herkkuaamiaisista ja viikonloppuna kun siihen olisi aikaa niin iskee laiskuus :)

      Poista
  8. Ricottaa ja mustikkaa nami! Aamuisin syön aika kiireisesti ja kevyesti mutta joskus olisi kiva tehdä tuollaistakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvoin hetken aikaa vadelmien ja mustikoiden välillä, vatuistakin olisi tullut aika mukavia pannareita.

      Poista
  9. Oi nam! Kyhäsin itse uudenvuodenaattona venäläisiä rahkalettuja steviasta - täysin sokerittomia nekin. Tuli niin hyviä, että tekee pahaa puhua niistä. :P Yritän saada blogiini stevialettujen reseptin mitä pikimmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin vähän arvelutti sokerittomuus, olen tottunut siihen että lettutaikinaankin sitä vähän laitetaan. Mutta ei kyllä haitannut ollenkaan, varsinkin kun oli sitä vaahterasiirappia.
      Laitapa ohje blogiin, täytyy käydä se tsekkaamassa!

      Poista
  10. Nam! Oispa näitä nyt tarjolla..
    Todellisuus on pari kuppia kahvia ja jos jaksais kananmunan keittää..

    VastaaPoista
  11. Vastaukset
    1. Näin välillä käy kun lueskelee ruokablogeja :)

      Poista
  12. Ensinnäkin, todella hieno kuva!
    Toiseksi, hatun nosto aamukokkailuille!

    ...multa onnistuu ehkä kerran kaks vuodessa. Vaikka siitä aamulla leipomisesta/paistamisesta tulee tosi hyvä fiilis ja sen tietää etukäteen, että siitä tulee hyvä fiilis, niin ei vaan tule tehtyä useammin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan sama juttu, pari kertaa vuodessa jos saan itsestäni jotain tällaista irti niin jipii!

      Poista