perjantai 8. maaliskuuta 2013

Kokkailua rotukarjan parissa


Ostoskoriini on viime vuosina usein päätynyt Tammisen lihatuotteita ja olen pitänyt firman nimeä takeena laadukkaalle ja murealle pihvilihalle. Lähellä tuotettu ja eettisesti kasvatettu laatuliha on itselleni tärkeä ostokriteeri ja yhtä tärkeää se tuntui olevan myös Tammiselle, näin kertoi firman toimitusjohtaja Pasi Tamminen ruokabloggareille järjestetyssä Rotukarja-illassa.


Toimari Pasi Tamminen tentattavana

Noin 90% Suomessa tuotetusta naudanlihasta saadaan maitotilojen lypsylehmistä. Tammisen sopimustiloilla kasvatettava liha taas on peräisin oikeista liharoduista eikä ole ns. maidon "sivutuotetta". Tällaista Suomessa kasvatettavaa rotukarjaa ovat mm. Hereford, Limousin, Aberden Angus, Simmental ja Charolais.

Tamminen valikoi sopimustilat tarkoin ja kaikki kasvattajat ovat erikoistuneet vastuulliseen kasvattamiseen. Eläimet käyskentelevät kesät laitumilla ja talvet ne asustavat väljissä, olkipohjaisissa pihatoissa. Eläimille tarjotaan laadukasta ravintoa ja vasikat saavat juoda emolehmän maitoa vieroitusikään saakka. Tammisen rotukarjaliha-pakettien etiketeistä löydät rodun lisäksi kasvattajatilan nimen.





Laatulihan lisäksi Tammisella vaalitaan myös lihanleikkuuperinteitä. Pasi pitää kunnia-asiana sitä, että heiltä lähtevä rotukarjan liha on käsin leikattua.

Suomalaiset rakastavat jauhelihaa ja se 400 gramman jauhelihapaketti on Tammisenkin ehdottomasti eniten myydyin tuote. Joskus pienemmässä ruokakaupassa käydessä tuntuukin että jauhelihaan on tyytyminen koska hyviä vaihtoehtoja ei juurikaan ole tarjolla. Tammisen Lihalaatikko -palvelun ansiosta rotukarjan liha on nyt kaikkien saatavilla. Lihalajitelmia voi tilata tuoreena suoraan kotiovelle. Kylmäkuljetuksesta vastaa Itellan Termo-palvelu joka takaa, ettei lämpötilavaihteluita synny matkalla kuluttajalle. Lihalaatikoita löytyy kolmea eri sorttia ja hintaista ja sellaisen voi hankkia vaikka kimpassa kavereiden kanssa.


Chef Mika










Ettei ilta mennyt vallan höpöttelyksi pääsimme itsekin kokkailemaan rotukarjasta Mika Palosen suunnittelemia lihareseptejä.

Mika on ansioitunut keittiömestari. Hän kilpaili tammikuussa kokkien MM-kisoissa Bocuse d'Orissa sijoittuen 60 eri maan kisaajan joukosta kahdenneksitoista. Vuoden kokki 2010 -titteli takataskussa ja monia maailman fine dining mekkoja kolunneena hän toimii nykyisin ravintola Gaijinin toisena keittiömestarina.




Kolmen hengen ryhmissä kokkasimme neljä rotuliharuokaa. Alkuruokana paahtopaistia waldorfin salaatin kanssa. Pääruokina grillattua entrecotea päärynä-rucolasalaatin kera, marokkolaisia wallenbergin pihvejä sekä meidän jengin (Pulla-Aleksi, Kilinkolin-Riikka ja mää) Limousin-naudan ulkofilettä ja japanialaista bbq-kastiketta. Mahtavia ruokia kertakaikkiaan joissa murea laatuliha loisti pääosassa.

 


Jotkut väsäsivät vielä hikihatussa tarjolla olleista monenmoisista aineksista ylimääräisiä lisukkeita kun taas toiset keskittyivät viinin lipittelyyn ja sosialisointiin, öhöm.




Laitan tähän vielä ohjeen bbq-kastikkeella siloiteltuun ulkofileeseen. Tämä täytyy ehdottomasti muistaa ensi kesänä kun grillikausi korkataan!


NAUDAN ULKOFILETTÄ JA JAPANILAISTA BBQ-KASTIKETTA

 

n. 700 g naudan ulkofilettä
suolaa
mustapippuria

Bbq-kastike:
1 dl miriniä (makeaa riisiviiniä) tai sokerilientä
1 dl sakea tai valkoviiniä
1 rkl  hunajaa
2 rkl  siirappia
1 dl soijaa
0,5 tl tabascoa
0,5 tl seesamiöljyä
35 g shiro-misoa
1,2 dl lihalientä
n. 4 cm pätkä tuoretta inkivääriä
2-3 valkosipulinkynttä
1 suurehko sipuli
1 hapokas omena

Paista tai grillaa ulkofileeseen paistopinta ja mausta suolalla ja mustapippurilla.
Aseta lihaan paistomittari ja laita se 120 asteiseen uuniin. Liha on valmista kun sisälämpö näyttää 54 astetta. Paketoi liha folioon vetäytymään noin 10 minuutiksi ennen kuin leikkaat siitä sentin paksuisia annospaloja.

Lihan kypsyessä uunissa valmista kastike.
Kuori inkivääri, sipuli, valkosipulit ja omena ja raasta ne.
Sekoita kaikki kastikeainekset kattilassa ja keittele hiljakseen n. 20 minuuttia. Tarkista maku ja tarjoile ulkofileen kanssa.



Kiitos vielä järjestäjille sekä kanssabloggareille oikein mukavasta illasta!

22 kommenttia:

  1. Kuulostaapa mielenkiintoiselta ja mukavalta illalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se oli kaikkinensa, mielenkiintoista ja hauskaa.

      Poista
  2. Vau! komppaan Minnaa, varmasti mielenkiintoinen ja ennen kaikkea HERKULLINEN ilta! :) kiitos reseptistä, kaikki japanilainen on nyt kovassa nousussa meidän keittiössä ja tätä voisi kokeilla myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten Riikka tuolla alempana kommentoi, ei kannata antaa sen kastikkeen ulkonäön häiritä. Siinä riitti makua!

      Poista
  3. Hienoa, että on tullut tällainen Tamminen. Erityisesti ilostutti lukea niiden sivuilta, että liha on myös raakakypsytetty oikein. Vähän kyllä kiehtoisi tuollainen lihalaatikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lihassa ja LIHASSA on eroa, sen tosiaan huomasi. Mua kiehtoo myös tuo lihalaatikko, kunhan pakastin jossain vaiheessa antaa periksi niin saatan vaikka sellaisen hankkia.

      Poista
  4. Joo, jotkut tosiaan vaivautuivat tekemään lisukkeitakin - ja vielä erinomaisia sellaisia ;-) Öhöm.
    Ei vais, mutta tuli kyllä syötyä ihan tukevasti lihaa. Tuo Waldorfin salaatti menee meillä mahdollisesti tänään lautaselle - jos mää jaksan lähteä kauppaan ;-)

    Eilen just Hesarissa oli juttu, että suomalaiset ovat jauhelihakansaa. Ylivoimaisesti myydyin lihatuote.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se teidän munakoisohässäkkä oli kyllä tosi maukasta. Ja waldorfista en aiemmin ole kauheasti välittänyt mutta nyt se maistui aivan valtavan hyvälle, sitä teen minäkin aivan varmasti.

      Poista
    2. Öhöm, kuka olikaan waldorf-ryhmässä ;) Minä! Se oli kyllä erinomainen salaatti. Ja munakoisolisäke oli aivan ihanata.

      Poista
    3. mestarikokit asialla, ihmekös tuo!

      Poista
  5. Ei kannata antaa bbq-soossin ulkonäön hämätä, Se oli kyllä tosi hyvää. (Vaikkakin kunnia meidän kastikkeen pelastamisesta taisi kuulua Mikalle...) Mä menin unohtamaan reseptinivaskan sinne, täytyy kysästä Marilta, jospa sillä olisi ne koneella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, en huomannut katsoa mitä kaikkea Mika siihen laittoi saadakseen sen liika tabascon taittumaan. Mutta lopputulos oli kyllä mainio.
      Minäkin voin ne ohjeet sulle lähettää, laita muikkaria jos ei ala kuulua.

      Poista
    2. Ainakin siihen lisättiin puolikas omppu ja inkivääriä. :)

      Poista
  6. Tammisen lihalaatikkopalvelusta vinkattiin jossain Glorian ruoka -lehden numerossa ihan muutama lehti sitten. Sitä pitäisi jollain köörillä kokeilla. Mulla oli vuosia sitten ilo syödä rotukarjan sisäfilettä avotulella tehtynä yhdellä aikas tiedetyllä kirkkonummelaisella tilalla ja voi hyvä tavaton miten se liha suli suussa! Porukan pienikokoisimmatkin naisihmiset veteli kolme pihviä silkasta onnesta! En nyt lähde tässä omaa pihvimäärääni muistelemaan... T. Hannelore

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ne on niitä hyvän lihan iloja! Hei pitääpä joskus jutskailla tuosta laatikon tilaamiesesta...

      Poista
  7. Ah, bbq-kastike oli ihanaa, teen aivan varmasti ja ihan pian itsekin! Ilta oli kyllä kertakaikkisen onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää ruokaa hyvässä seurassa, mikäs sen mukavampaa :)

      Poista
  8. Oli hieno ilta, kiitos vaan tältä mattimyöhäiseltäkin kanssabloggaajalta :) Ja joo, hyvää oli waldorf ja soosi ja kaikki. Mam.

    VastaaPoista